
Nyt on aika astua kiihottavan bondagen eli sitomisen maailmaan.
Bondage koetaan usein kiihottavana siihen liittyvän hallinnan tunteen lisääntymisen, tai sen menettämisen takia.
Bondageen voi liittyä myös hankauksen, puristuksen, hiertymisen tai kiinnitysvälineiden materiaalien kautta saatu seksuaalisen nautinnon kokemus.
Bondageen yhdistetään usein myös aistien herkistymistä sekä roolileikkien ja valtapelin kautta saatuja kokemuksia.
Englanninkielinen sana bondage tarkoittaa sananmukaisesti sidontaa. Bondagea voidaan harjoittaa käsirautojen, köysien, kahleiden, naamioiden, suupallojen, siveysvöiden ja sidontateippien avulla.

Bondagea voidaan toteuttaa useilla erilaisilla tavoilla.
Kumppanit voivat päättää yhdessä sitomisleikin intensiteetin ja seksivälineet, joita siinä käytetään.
Bondage voi olla osa seksiä ilman, että siihen liittyy alistamista ja valta-asetelmia. Uuden asian mukaan ottaminen seksiin, omien ja kumppanin reaktioiden tutkiminen sekä aistien kautta tapahtuva nautintoa voivat olla erittäin kiihottavia ja tunnepitoisia.
Bondage voi olla myös osa identiteettiä ja pitkissä sitomissessioissa on usein mukana psykologisia prosesseja. Sitominen tuo joillekin myös meditatiivisen tilan, jossa arjen murheet unohtuvat ja stressi lievittyy.
Hellempään sitomiseen voi kuulua kumppanin silmien sitominen pehmustetun naamion tai sidontaliinan avulla ja ranteiden sitominen yhteen, tai kiinni esimerkiksi sängynpäätyyn pehmustettujen käsirautojen avulla.
Bondage voi olla myös rajumpaa, kipua tuottavaa sadomasokistisiin roolileikkeihin ja valta-asemaan perustuvaa toimintaa.
Sadomasokistinen roolileikki edellyttää osallistujiltaan luottamusta ja yhteisymmärrystä toisiaan kohtaan. Myös erilaiset sopimukset ennen roolileikin alkua kuuluvat vastuulliseen toimintaan.
Sadomasokistisessa-seksissä on oleellista, että sitä harjoittavat osapuolet sopivat ns. turvasanoista sekä roolileikin sisällöstä.
Turvasanojen tarkoituksena on mm. ohjailla roolileikin tapahtumia, keskeyttää leikki tai lisätä sen intensiteettiä ilman, että leikin nautinnollinen jännite katoaa.
Erilaiset, tukevaan sitomiseen tarkoitetut nahkaiset ja metalliset kahleet kestävät pidemmissäkin sessioissa ja levitystangot sekä huput rajoittavat subin toimintaa entisestään.

Bondage-välineiden kautta voidaan sekä rajoittaa, että vahvistaa ihmisen eri aisteja. Kun yksi aisti estetään, muut aistit vahvistuvat korvaamaan hetkellisesti menetettyä aistia.
Kun silmät ja kädet ovat sidottuina, äänet, kosketus, maut ja hajut tuntuvat tavallista voimakkaammilta. Tämä saattaa olla seksuaalisesti erittäin kiihottavaa ja kihelmöivän jännittävää!

Köysillä sidottaessa on hyvä opetella sidontaan liittyviä alkeita kokeneemmalta harrastajalta tai tutustua tutoriaalivideoihin.
Käsiä ja jalkoja sidottaessa, huolehdi ettei sidonta häiritse verenkiertoa. Köysisidonnassa on hyvä pitää saksia lähellä, jos köydet täytyy saada nopeasti irti.
Turvasana ja raamit, joiden sisällä sidontasessiossa liikutaan, on hyvä sopia ennakkoon.
Siveysvyö on osa kiihottavaa ja suostumuksellista valtaleikkiä. Siveysvyö on lukittava peniskotelo, joka on valmistettu metallista, silikonista, muovista tai nahasta.
Siveysvöiden ideana on estää sekä itsetyydytys että penetroiva seksi. Yleensä myös erektio on mahdoton siveysvyötä käytettäessä.
Laadukkaat siveysvyöt mahdollistavat pitempikestoisenkin session, sillä ne on valmistettu laadukkaista materiaaleista ja anatomisesti oikealla tavalla.
Siveysvyön avaimen haltija voi kiusoitella siveysvyön kantajaa ja määrätä erilaisia toimintoja, tai rangaistuksia siveysvyön käyttäjälle.
Valta-asemaan liittyvät kokemukset voivat olla molemmista todella kiihottavia ja mukaansatempaavia!

Bondage ja erilaiset sen ympärille kehittyvät roolileikit, kokeilut, sessiot ja valtapelit toimivat parhaimmillaan parisuhteessa lähentävänä ja rikastuttavana tekijänä edellyttäen, että molemmat osapuolet nauttivat sitomisleikeistä.
Tärkeintä on tutustua bondageen avoimin mielin, sillä sen avulla voidaan saada uusi ja erittäin kiihkeä ulottuvuus seksielämään.
Kaalimato.com verkkokaupassa on laaja valikoima erilaisiin bondage-leikkeihin sopivia välineitä. Sekä aloittelija, että konkari löytää meiltä sopivat välineet kiihottavaan sitomiseen.
Voit myös tutustua sidontasetteihin, joissa on monipuolisesti erilaisia bondageen liittyviä välineitä.
Laadukkaaseen ja hyvännäköiseen köysisidontaan sopiva KINK - Köysisetti sidontaan on tutustumisen arvoinen laatua arvostavalle parille tai köysisidontaa harrastaville.
Kiiltäväpintainen bondageteippi soveltuu mainiosti erilaisiin sidontaleikkeihin! Riittävän pitkän sidontateipin avulla voi tehdä erilaisia kauniita kinbaku-sidontakuvioita ihon pintaan tai kietoa kumppanin napakkaan pakettiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Antaudu aistien maailmaan ja ota hyppy tuntemattomaan peittämällä silmäsi tällä kauniilla ja pehmeällä Ouch:in silmämaskilla! Nauti tunteesta joka syntyy yhden aistin ollessa "piilossa" eroottisen lemmenleikkisi aikana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sujauta kumppanisi silmille näyttävä silmänaamio ja johdattele hänet aistillisiin nautintoihin. Silmien peittäminen tekee leikistä kutkuttavan jännittävää, sillä kun yksi aisti jää pois...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas SEI MIO:n ihanan pehmeä ja topattu silmämaski nyt yksinoikeudella Kaalimadolta!
Silmämaski eroottisissa leikeissä on monipuolinen ja tyylikäs väline, joka luo jännittävän ja sensuellin tunnelman.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sulje kumppanisi silmät hyvin peittävällä Old School Tattoo -silmämaskilla. Kauniilla vanhanaikaisilla tatuointikuvioilla koristettu silmämaski tekee eroottisista leikeistänne jännittävämpiä ja maksimoi muut aistit äärimmilleen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tutustu bondage-seksin maailmaan helposti ja turvallisesti. Nämä kevyet ja helppokäyttöiset käsiraudat sopivat erinomaisesti aloittelijoille ja johdattavat sinut sekä kumppanisi bdsm-henkisen seksin kiihottavaan maailmaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin laadukkaasta 100 %:sta polyesteristä (spandex) valmistettu huppu sopii BDSM- ja bondage-roolileikkeihin. Tämän näppärän ja yksinkertaisen hupun avulla teet seksileikeistäsi nopeasti jännittävämpiä sekä mielenkiintoisempia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mustat silmälaput joiden alta ei kurkistella.
Näissä silmälapuissa on nenän kohdalla levike joka estää tehokkaasti kurkistelun. Pehmeät ja miellyttävät silmälaput lisäävät seksuaalista nautintoa kun näköaisti on poissa "pelistä".
Mustat, keinonahasta valmistetut silmälaput ovat kiihottavien BDSM-seksileikkien ehdoton varustus. Peittävät silmälaput sopivat lähes kaikille, sillä niissä on joustava ja leveä kuminauha.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Muuta tavalliset arkiset eroottiset lemmenleikkisi hetkessä tuhmemmiksi ja jännittävämmäksi kauniin Ouch Luxury -silmämaskin avulla! Kokeile helpolla ja yksikertaisella tavalla miltä tuntuu kun yksi aisteista on pois: miltä kumppanin iho tuntuu? Miltä toinen tuoksuu? Miltä tuntuu odottaa syli kuumana sisääntyöntymistä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kahdet ylellisennäköiset silmälaput pariskunnille jotka haluavat tutustua nautinnollisten aistien maailmaan yhdessä.
Eroottisen kirjasarjan Fifty Shades of Grey virallinen tuotekokoelma. vie sinut aistien ja nautintojen maailmaan hetkessä.
Kiiltäväpintainen ja ihanan silkkisen tuntuinen sidontaliina on bondage-seksin ja eroottisen kiusoittelun ehdoton väline. Pitkä ja leveä, kaksinkertainen side sopii sidonnan lisäksi myös kehon erogeenisten alueiden herkään sivelyyn.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sido rakkaasi ihanalla Kinbaku-miniköydellä ja nauti vallantunteesta! Kestävällä, japanilaisen Kinbaku-sitomistyylin mukaisella köydellä saat kaivattua lisämaustetta valtaleikkeihisi.
Nylonista valmistettu sidontaköysi on 1,5 m pitkä ja 0,6 cm paksu.
Napakkaan ja taidokkaaseen sitomiseen tarkoitettu Kinbaku-köysi on laadukas ja kestävä, ja se tuo leikkeihin mukaan ripauksen jännitystä ja kauneutta. Sidontaköysi mahdollistaa erilaiset sitomisleikit ja taidokkaat japanilaiset kinbaku- tai shibarisidonnat.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkäät ja taatusti nautinnolliset, karvapäällysteiset käsiraudat ovat jännittävän bondagen vakiovaruste!
Metallisten käsirautojen päällä on pörröinen ja pehmeä irrotettava pehmuste.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miellyttävän tuntuiset ja laadukkaat SEI MIO-tuotesarjan käsikahleet yksinoikeudella Kaalimadolta!
Pehmustetut BDSM-käsikahleet ovat erityisesti suunniteltuja rajoitusvälineitä, jotka tarjoavat sekä mukavuutta että turvallisuutta sidontaleikeissä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Valojen sammuttua kiihkeä voi seikkailu alkaa! Taboomin Glow in the Dark -rannekahleet sopivat monipuolisesti sidontaan näppärän kiinnityksensä ansiosta. Kevyet, söpöt, vegaaniset...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pirteän pinkillä karvapäällysteellä vuoratut ja ihanan nautinnolliset käsiraudat ovat jännittävän bondagen vakiovaruste!
Helppokäyttöiset ja tukevat käsiraudat on helppo ottaa mukaan yhteisiin seksiseikkailuihin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kahlitse kumppanisi käsiraudoilla ja jännittävä seikkailu voi alkaa!
Pakkauksessa on kaksi avainta. Näissä tyylikkäissä käsiraudoissa on turvalukko, joka takaa rautojen avautumisen avainten kadotessa.
Kiiltävän musta ja todella tyylikäs kravatti mahdollistaa monenlaiset, kiihottavat bondage-leikit. Satiinipintaista kravattia voidaan käyttää perinteisenä kravattina, mutta huomattavasti nautinnollisempi käyttötapa on sitoa sillä esimerkiksi silmät...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkäällä Kaalimato-sidontaliinalla sidot seksileikkiesi ajaksi kumppanisi silmät, ranteet tai nilkat. Tilaa kolme liinaa sillä kolmella liinalla sidot kaikki samanaikaisesti tyylillä!
Kuusi senttiä leveä satiininen liina on valmistettu kaksinkertaisesta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas täysin kotimainen raa'asta hamppuköydestä tehty shibari/bondageköysi, joka soveltuu monenlaiseen sidontaan niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin harrastajille.
Oulussa sijaitsevan Gava Caren käsityönä valmistama hammuköysi on huolellisesti tehty...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas täysin kotimainen raa'asta juuttiköydestä tehty shibari/bondageköysi, joka soveltuu monenlaiseen sidontaan niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin harrastajille. Suomalaista käsityötä sitomiseen!
Tämä juuttiköysi on 6 mm paksua...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkään näköiset, miellyttävän tuntuiset ja taatusti pitävät rannekahleet ovat valmistettu kestävästä Bonded nahkasta. Rannekahleiden väliin voidaan kiinnittää mukana oleva metalliketju...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkääseen ja pitävään sitomiseen sopivat, Bonded nahkasta valmistetut kahleet tuovat bdsm-seksiin kiihottavaa nautintoa. Leveissä nahkakahleissa on kaksi pistoolilukkoa, joiden välissä on kiinni lyhyt metalliketju.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiiltäväpintaista ja riittävän leveää Ouchin bondageteippiä on helppo käyttää suoraan rullasta erilaisiin sidontaleikkeihin! Uudelleenkäytettävä teippi ei ole sisäpinnaltaan tahmea eikä se tartu ihoon tai ihokarvoihin vaan ainoastaan itseensä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Leveät ja tyylikkään näköiset rannekahleet pitävät kumppanin kädet aisoissa. Keinonahasta valmistetuissa rannekahleissa on kaksi metallista hakalukkoa sekä irrotettava metalliketju, joka antaa hieman liikkumavaraa käsille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan silkkisen tuntuinen Ouch-tuotesarjan sidontaliina on erotiikan temmellyskentän monikäyttöinen työkalu! Ihanan pehmeä side sopii sidonnan lisäksi myös kehon erogeenisten alueiden herkässä sivelyssä!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Haluatko aloittaa shibari-sidonnan turvallisesti ja laadukkailla välineillä? Juuttiköysisetti on suunniteltu erityisesti niille, jotka haluavat tutustua bondage-sidontaan tai kehittää taitojaan kestävien juuttiköysien avulla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kestävästä Bonded nahkasta valmistetut nilkkakahleet ovat tyylikkään näköiset, miellyttävän tuntuiset ja pitävät subin jalat taatusti paikoillaan. Nilkkakahleiden mukana on irrotettava metalliketju...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Helppokäyttöiset ja tukevat käsiraudat bondage-seksiin. Saat käsirautoihin erilaista tuntumaa ja tyyliä irrotettavien karvapäällisten avulla. Käsiraudat ovat valmistettu metallista ja niissä on nopean avaamisen mahdollistava turvamekanismi sekä kahdet avaimet.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä alistusleikkeihin täydellisesti sopiva, koiran luun muotoinen suukapula tuo leikkeihin leikkisyyttä ja mukavuutta. Silkkisen pehmeästä silikonista valmistettu kapula tuntuu miellyttävältä ihoa vasten ja kestää hyvin puremista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Karvapehmusteiset SEI MIO:n käsiraudat ovat tyylikkään väriset ja tuovat mukavaa piristystä roolileikkeihin. Käsiraudat saadaan auki joko avaimella tai pikalukolla. Pakkauksessa on kaksi avainta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mahdollista ihanat sitomisleikit riittävän pitkällä köydellä! 10 metriä köyttä voidaan sitoa mitä erilaisimpiin solmuihin ja sillä voidaan tehdä kauniita kuvioita iholle koko vartaloon. Köyden paksuun on 1,0 cm ja punoksia on 10.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä upea, 10 metriä pitkä bondageköysi yhdistää aistillisuuden, hallinnan ja leikkisän värikkyyden. Kolmisäikeisesti punotun köyden seassa kulkee kimaltelevia glitternauhoja, jotka heijastavat valoa kauniisti iholla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Silikoninen suupallo on kestävä ja pitää subin hiljaa. Kestävästä Bonded-nahkasta valmistetuissa remmeissä on runsaasti säätövaraa ja niissä on tyylikkyyttä lisäävät metalliniitit.
Umpinainen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pitävien ranne- ja nilkkakahleiden avulla sidot kumppanisi pitävästi minne tahansa! Tämä helppokäyttöinen ja laadukas saksalainen sidontasetti on ollut yksi suosituimmista bondage -seteistä jo vuosien ajan!
Pakkauksessa on neljä samankokoista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huipputyylikkäät timanttikuvioidut käsikahleet tiukkaan sitomiseen. Vankka 6-reikäinen solkilukitus pitää ranteet tiukasti otteessaan ja hummerilukko on helposti avattavissa, kun kädet tarvitaan johonkin muuhun.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SEI MIO:n Total Eclipse-silmämaski on superpehmeä, muotoiltu ja pehmustettu, joten se tuntuu ylelliseltä kasvoilla pitemmänkin käytön aikana. Muotoiltu silmämaski asettuu hyvin paikoilleen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Haluatko jotakin uutta seksileikkeihisi? Bondageteippi on edullinen ja helppo tapa tuoda lisävivahdetta eroottisiin hetkiin. SEI MIO:n Bound in Love-bodageteippi nyt YKSINOIKEUDELLA Kaalimadolta!
Seksileikkeihin suunnitellut sidontateipit ovat turvallisia...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!