"Äärettömän kaunis, mahtavaa nautintoa tuottava luxustuote, jota on helppo käyttää, monipuolinen ja vaivaton puhdistaa."
RuuhkavuodetPari M43 v. N40 v.
Sormetuksen suurena ystävänä innostuin, kun tämänkertaisesta paketista paljastui G-pistehieroja. Sauva tuli laadukkaan oloisesti pakattuna, pienen vaalean säilytyspussin ja laturin johdon kera. Laturin pistorasiaan kytkettävää päätä ei paketissa ollut mukana, mutta niitä onneksi löytyy joka talosta. Sauva on väriltään hennon vaaleanpunainen ja olemukseltaan jämäkkä. Kärjestä noin kaksi senttiä vartta alaspäin on nystyrä, joka liikkuu, kun laite käynnistetään. Tämä herätti mielenkiintoa, mutta hieman myös epäilystä siitä miten kestävästä lelusta on kyse. Laitteessa oli saapuessaan virtaa, mutta laitoin sen kuitenkin laturiin iltaa varten. Sauvassa on kolme nopeutta, joilla nystyrää voi liikuttaa. Laite käynnistyy ja sammuu painamalla pitkään, lyhyellä napautuksella vaihtuu ohjelma kovemmalle.
Ensimmäinen testikerta puolison kanssa oli ok, mutta ei aiheuttanut mitään maailmaa syleileviä järistyksiä. Käytimme laitetta esileikkiin, muta kunnon tuntuma jäi puuttumaan. Tällöin makasin selälläni ja tuntui, että miehen sitä käyttäessä oli hankala osua oikeaan paikkaan. Itse sain paremman tuntuman, mutta silloin miehelle jäi siinä touhussa vähän statistin rooli. Olin vähän pettynyt.
Toisella kerralla, kun puuhailimme, olin polvillani ja otin mukaan vibraattorin klitorikselle. Pystyin kääntämään patjaa vasten painaen sauvaa osumaan paremmin g-pisteeseen, joka minulla tuntuu oleva aika mutkan takana. Muutaman kerran enemmän painaessa kohonnut nystyrä painui takaisin alas. Painoin varmaan liikaa. Toisella testikerralla lopputulos oli jo parempi, vaikka en nyt edelleenkään ollut aivan vakuuttunut. Onnistuin myös muutaman kerran sammuttamaan koko laitteen, vaikka yritin lisätä kierroksia.
Kolmannella kerralla päätin hommailla ihan omassa rauhassa, ja se osoittautui parhaaksi ratkaisuksi. Laite on sen verran hienovarainen ainakin minun välityksilleni, että tarvitsen keskittymistä löytääkseni oikean kohdan ja tunteen. Sauvan melko leveä varsi tuntuu mukavalta työntää myös klitorista vasten matkalla sisään. Sauvan kova pää tuntui välillä painavan paremmin kriittiseen pisteeseen kuin itse nystyrä. Ensimmäinen vaihde tuntuu minulla ainakin aika vaatimattomalta, mutta kiihotuksen kasvaessa kaksi seuraavaa vaihdetta rokkaavat. Kun aikani omassa rauhassa sain keskittyä, alkoi silmissä kieppua värejä! Pelkkä sauva vaatii itseltä ainakin aika paljon aikaa ja keskittymistä, joka meinaa näin lapsiperhearkea elävälle olla harvinaista. Mitään pikaista orkkua en tällä onnistunut itselleni hankkimaan, mutta sitä täyteläisempiä kyllä. Mitä pidempään jatkoi, sen paremmalta tuntui. Yhdistettynä vibran kanssa melkoisen toimiva peli, it really hits the spot!
Plussat:
- + Laadukas
- + Materiaali pehmeä
- + Muotoilu käteensopiva
- + Yksi kuopalla oleva nappi kaikkeen toimintaan, ei tarvitse tiirailla mitä piti painella
- + Osuessaan oikeaan kohtaan saa voihkimaan toden teolla
Miinukset:
- - Ei ole vesitiivis, tosin pesu helppoa
- - Kaverin kanssa ei välttämättä se paras lelu
- - Vaihteita voisi olla lisää ja nystyrän liike suurempi, ainakin jos haluaa nopeita ratkaisuja
Kirjoittanut: Ruuhkavuodet
ButterflyPari, N 42 v. M 47 v.
Nyt saimme testiin aivan ihanan ja täysin uudenlaisen seksilelun
OhMyG G-piste hieromasauvan. Sauva on pakattu kauniin pelkistettyyn rasiaan, josta löytyy latauskaapeli, käyttöohjeet ja sauvalle oma valkoinen, ylellisen tuntuinen säilytyspussukka.
Huomion vie alkuun tuotteen erikoisuus, sauvassa sijaitseva helmi, noin peukalonpään kokoinen kohouma. Tällaiseen sauvaan ei ollakaan aiemmin törmätty, eli aivan uudenlaisia kokemuksia tiedossa. Kolmen tunnin ensilatauksen jälkeen sauva on käyttövalmis ja pääsemme testailemaan.
Käteen sauva tuntuu hyvältä, silikonin pinta miellyttää ja hyvä muotoilu mahdollistavat helpon käytön. Säätönappeja on vain yksi ja sekin sijoitettu sauvaan loogiselle paikalle, löytyy asennossa kuin asennossa ja säätö toimii kuten pitää, ote ei lipsu liukkaillakaan sormilla. Sauva on muotoiltu ergonomisesti, se liukuu oikeassa kulmassa sisään ja helmi löytää helposti oikean paikkansa. Paineen tunnetta voi itse säädellä sauvan kulmaa vaihtelemalla. Helmi tekee hierovaa ja sormettavaa liikettä kolmella eri teholla. Ensimmäinen on kiusoitteleva ja tunnusteleva, ison teho jo voimakasta nautintoa tuottava. Ja mikä hienointa sauva on todellakin lähes äänetön, vain isoimmalla teholla kuuluu pientä nypytystä. Sauva tuntuu kooltaan juuri sopivalta, ei liian iso, eikä pieni ja tärkein ominaisuus tässä onkin tuo G-pistettä stimuloiva helmi. Sauvaa ei siis tarvitse halutessaan liikutella lainkaan ja se pysyy hyvin paikallaan ilman käsiä jalkojen välissä, jolloin kädet voi vapauttaa vaikkapa klitoriskiihottimen kanssa puuhasteluun tai kumppanin kehon nautiskeluun. Nautintoa saa myös sauvaa liikuttelemalla, jolloin kiihottava helmi "pullahtaa" sauvan mukana ulos häpyhuulia ja klitorista hieromaan. Anaaliseksistä nauttiville sauvan kanssa voi yhdistää myös anaalitapin tai harrastaa samalla peppuseksiä. Toimii muuten myös miehillä eturauhasen kiihottamiseen, joten varsin monikäyttöinen tuttavuus.
Äärettömän kaunis, mahtavaa nautintoa tuottava luxustuote, jota on helppo käyttää, monipuolinen ja vaivaton puhdistaa.