
Tee joulustanne ikimuistoinen ja hanki hieman erilainen, yhteinen lahja.
Täältä löydät pariskunnan yhteiseen käyttöön suunnattuja tuotteita, jotka johtavat väistämättä nautintoon!
Yhdessä käytettävät seksivälineet pukinkonttiin!
Kääri lahjapaperiin pariskuntavibraattori, tuoksuva hierontaöljy tai makuliukuvoide. Jouluaatto muuttuu erotiikkaa tihkuvaksi flirttailuksi, kun kuusen alta paljastuu pariseksiin sopiva joululahja.
Aikuisten joululahjasta riittää iloa vielä pitkäksi aikaa joulun jälkeenkin. Erilaiset seksivälinesetit ja tuotepaketit tuovat vipinää vällyjen väliin ja pikkutuhmat bdsm-seksivälineet saavat punan nousemaan poskille muustakin kuin glögistä.
Pariskunnalle suunnattu eroottinen joululahja kertoo kumppanille yhteisen seksielämän merkityksellisyydestä. Kun seksielämä priorisoidaan korkealle, vaikkapa lahjan muodossa, tuo se yleensä positiivista virettä vällyjen väliin.
Hanki tänä vuonna parisuhdetta parantava seksikäs joululahja ja nautinto voi alkaa!
Yhdyntään ja erityisesti suuseksiin sopiva vesipohjainen Lust Stimuli Warming Glide -makuliukuvoide lämpenee kevyesti kitkan vaikutuksesta ja antaa kiihottavaa stimulaatiota kehon herkimpiin kohtiin. Sen ainutlaatuinen yhdistelmä lämpöä ja stimuloivia ainesosia tuo seksiin enemmän nautintoa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiihottavaan, bdsm-henkiseen seksiin sopiva suukapula on valmistettu kestävästä ja joustavasta silikonista. Bonded nahasta valmistetut remmit, metallirenkaat ja soljet tekevät tuotteesta tyylikkään näköisen ja kestävän rajummassakin menossa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sulista valmistettu jämäkkävartinen SEI MIO-tuotesarjaan kuuluva huiska on sensuelli ja kiusoitteleva väline, joka tuo eroottiseen leikkiin kevyttä, kutkuttavaa ja herkkää kosketusta. Tickled Kink -huiska sopii erinomaisesti esileikkiin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SEI MIO:n laadukkaat ja nautinnolliset nänninipistimet pehmeällä kaulapannalla yksinoikeudella nyt Kaalimadolta!
Pehmeää samettia muistuttavasta polyesteristä valmistettua kaulapantaa voidaan säätää portaattomasti hyvin kiinnittyvällä tarranauhalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Shunga-tuotesarjan intensiivinen voide kiihottaa sekä miestä että naista. Pariskunnille sopiva kiihotusvoide antaa "tulisia ja jäisiä" tuntemuksia!
Korkealuokkainen koostumus sekä valmistukseen käytetyt...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aito ja alkuperäinen Crisco on monikäyttöinen, täysin kasvipohjainen valmiste, joka sopii sekä keittiöön että seksiin.
Keittiössä Crisco toimii leivonnassa ja paistamisessa, esimerkiksi munkkien valmistuksessa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan kiihottavasti värisevä 3 in 1-vibraattori hyväilee nautinnollisesti niin klitorista, nännejä kuin penistäkin! Dark Falls -sarjan hauskannäköinen ja tehokkaasti hyrisevä 3 in 1-vibraattori saa joustavilla ja pehmeillä ”pihdeillä” saatettua värinät juuri oikeaan paikkaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Peniksen varteen ja kiveksiin kiinnitettävä, värisevä vibraattori tuo kumppaniseksiin aivan uusia ulottuvuuksia! Peniksen päällä lepäävä uloke saa peniksen tuntumaan paksummalta ja vibraattorin ihanat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!KOVIDA:n huikeaa designia edustavassa CLOUD-pakkauksessa on samassa vibraattori, imevä klitoriskiihotin sekä yövalo! Tämä ihanuus ei ole vain seksilelu vaan tämä söpö seksivälinesetti on tunnelmanluoja ja hauska design-esine makuuhuoneessasi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä syötävän hyvän makuinen ja tuoksuinen liukuvoide tuo hauskaa lisämakua suuseksiin, tehden siitä entistä parempaa! Vastustamattoman herkullinen vaahtokarkki makuliukuvoide luistaa pitkään...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!EmpowerGasm-geeli lisää herkkyyttä intiimialueilla, tehden jokaisesta kosketuksesta intensiivisemmän ja nautinnollisemman. Tämä laadukas unisex-geeli sopii kaikille ja sen verisuonia laajentava vaikutus vilkastuttaa verenkiertoa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hiero, maista, kiihotu ja harrasta uskomattoman ihanaa seksiä! Luonnon stimuloivia ainesosia sisältävä hierontaliukaste sopii parhaiten hierontaan ja esileikkiin mutta myös yhdyntään ja suuseksiin!
Tämä laadukas kiihottavasti lämmittävä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas ja monenlaisiin asentoihin soveltuva SEI MIO:n seksikeinu yksinoikeudella Kaalimadolta! Keinu on erittäin helppo asentaa standardikokoisiin oviin turvallisesti.
Tuotteessa käytetyt laadukkaat materiaalit takaavat sekä kestävyyden että miellyttävän kokemuksen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Keinonahkainen, kuvioitu BDSM-lätkä on seksiväline, jota käytetään kevyisiin tai voimakkaampiin läimäytyksiin BDSM-leikeissä. SEI MIO-tuotesarjan lätkä on suunniteltu luomaan erilaisia aistimuksia iholle ja sen kuvioitu pinta jättää iholle erottuvan jäljen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas ja ergonominen, kauko-ohjaimella säädettävä strapless strap-on toteuttaa pariskuntien salaisimmatkin haaveet ja mielihalut. Tämän muotoilupalkinnon voittaneen M-kokoisen tuplavibraattorin kolme tehokasta moottoria on sijoitettu "strategisesti" juuri oikeisiin paikkoihin ja ne tyydyttävät molemmat osapuolet!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vesipohjainen paksu ja jellymäinen geeli sopii vaativaan fistaukseen ja pitkäkestoiseen anaaliseksiin. Fistausgeeli on riittoisassa ja jykevässä 500 ml:n muovipurkissa.
Maidonvalkea geeli ei väsy kesken leikin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tehokkuudestaan tunnettu Doxy-sarjan wand-hieromalaite tyydyttää sekä kehon että mielen! Intiimialueiden voimakkaaseen stimulointiin sekä lihasten hierontaan sopiva laite on kevyt ja näppärä käyttää.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Säästä selvää rahaa ja hanki kaikki Fleshlight-tarvikkeet kerralla! Fleshlight-säästöpakkaus sisältää Fleshlight STU -keinovaginan, Shower Mount -suihkupidikkeen, Fleshlube®-liukuvoiteen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lovelinen miehen anatomialle tehty seksivälinesetti on oivallinen kokonaisuus, josta löytyy monipuolisesti tuotteita niin peniksen kuin P-pisteen stimulointiin. Tämä paketti sopii loistavasti myös lahjaksi! Setti pitää sisällään muotoillun anaalitapin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tästä upeasta yönsinisestä seksivälinesetistä löydät kaikkea kivaa teille molemmille, yksin ja yhdessä käytettäväksi! Monipuolinen setti sisältää yhdeksän erilaista ja erilailla nautintoa tuovaa tuotetta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Monikäyttöinen SEI MIO:n Comfortably in Control-sidontasetti yksinoikeudella Kaalimadolta! Helppokäyttöinen ja monipuolinen sidontasetti tehostaa useita rakasteluasentoja tehden niistä uudenlaisia sekä miellyttävämpiä kokemuksia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas kaulapanta-käsikahle-yhdistelmä BDSM-sessioihisi yksinoikeudella Kaalimadolta!
Pehmeiden materiaalien ja monipuolisen säädettävyyden vuoksi tuote sopii kaiken kokoisille käyttäjille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Koe mielihyvän tunne antamalla tai vastaanottamalla sensuelli, eroottinen hieronta. Kylmäpuristetuista öljyistä valmistetulla hierontaöljyllä on seksuaalisia haluja herättelevä vaikutus. Korkealuokkainen hierontaöljy liukuu sulavasti iholla ja tekee sen silkinpehmeäksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Korkealaatuinen hierontaöljy, jonka aromaattinen, eksoottisten hedelmien tuoksu herättelee libidoa. Anna kumppanillesi eroottinen ja sensuelli hieronta ja näet vaikutuksen!
Shungan eroottisessa hierontaöljyssä on huolella valitut ainesosat.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pehmeä ja riittoisa, laventelille tuoksuva Sensation-hierontaöljy saa aistit herkistymään. Koe mielihyvän tunne antamalla tai vastaanottamalla sensuelli, eroottinen hieronta. Shungan eroottisessa hierontaöljyssä on huolella valitut ainesosat.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Stimul8 S8 4in1 hierontaliukaste toimii täydellisesti myös liukuvoiteena! Herkullinen mansikan, vaniljan ja kermavaahdon siivittämä makucombo saa veden herahtamaan kielelle. Ja mikä nautinnollisinta – tämän lämmittävän ja turvallisen hierontaliukasteen voit vaikka nuolla kumppanisi keholta…!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Taboom Prick Stick Electro Shock Wand -sauva tuo todellista sähköä ja kipinää kiihkeisiin leikkeihin! Pehmeästä, kumipäällysteisestä kahvasta saa tukevan otteen, kun tunteet käyvät kuumina.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Parien jännittäviin ja nautinnollisiin seksileikkeihin tarkoitettua, värisevää penisrengasta voidaan käyttää peniksen varressa tai sormikiihottimena esimerkiksi klitoriksen stimulointiin. Silikonisessa renkaassa on jännittävillä tavoilla värisevä moottori...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Amoréanen ravitsevaa manteliöljyä sisältävä kuohkea ja kosteuttava hierontavaahto sopii loistavasti sensuelleihin hierontahetkiin, joihin haluaa tuoda mukaan pientä säihkettä.
Sparkling Body Foam on kosteuttava hierontavaahto...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaipaatko maustetta makuuhuoneeseen? Jämäkkä ja leveä lätkä sopii läimäyttelyyn ja piiskaamiseen.
BDSM seksileikkeihin sopiva tyylikkään musta lätkä kestää kovempaakin käyttöä ja siinä on ranteen ympärille tuleva...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tukeva ja näppärän kokoinen piikkpyörä on yllättävän monipuolinen BDSM-seksiväline. Metallista valmistetussa piikkipyörässä on terävät ja pitkät piikit, ja sen avulla voidaan tuottaa eri asteisia kiputuntemuksia kehon eri osiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä aikuisten hävyttömän hauskassa seurapelissä sukelletaan sekä oman, että kavereiden tuhmien mielten syövereihin. Impron tuhmat K-18 kortit on kehitetty rajumman huumorin ystäville eivätkä todellakaan sovellu kenelle tahansa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!BDSM-seksin maailmaan tutustuville ja seikkailunhaluisille pareille sopivan setin avulla voidaan rakentaa tunnelmaltaan erilaisia seksileikkejä. Setin mukana on kiiltäväpintainen silmämaski, monipuoliseen sidontaan sopivat ranne- tai nilkkaremmit...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SEI MIO:n Strappers Delight-valjaat ovat ihanan pehmeät, ylellisen tuntuiset ja huippumiellyttävät ihoa vasten. Nämä helppokäyttöiset valjaat saat nyt yksinoikeudella Kaalimadosta!
Strap-on-valjaita käytetään seksuaaliseen stimulaatioon...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Seksissä usein vaikeinta on siitä puhuminen. Samalla puolella seksissä -korttipakka auttaa palauttamaan kenties kadoksissa olevan kipinän ja fyysisen yhteyden sinun ja kumppanisi välille.
Samalla puolella seksissä -korttipakka on tehty piristämään...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Herkullinen ja taatusti nautinnollinen tuotepakkaus sisältää korkealaatuisia Shunga-tuotesarjan tuotteita, joissa on tuoksuna vastustamaton Sparkling strawberry (mansikka) wine.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Stimuloiva ja vesipohjainen Skins Excite-liukuvoide on koostumukseltaan kevyt ja silkkisen sileä – ripauksella kiihottavaa kipinöintiä! Liukuvoiteeseen on lisätty luonnollisia ainesosia, jotka tekevät siitä hellästi kihelmöivän.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin suosittu tuotepaketti seksinnälkäisille! 12-osainen seksivälinesetti monipuolisiin eroottisiin leikkeihin. Setti sisältää kiihottavia seksivälineitä naiselle ja miehelle. Erityisesti pariskunnille tarkoitetussa seksivälinesetissä on useita välineitä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aikuisten puuhakirja on vihdoin täällä! Tee se itse - Seksin puuhakirja aikuisille haastaa heittäytymään erilaisten seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvien tehtävien pariin, joissa voit toteuttaa itseäsi piirtämisen, kirjoitustehtävien...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Luonnollinen laventeli hierontaöljy auttaa rentoutumaan. Suihkepullossa olevaa hierontaöljyä suihkautetaan vartalolle ja hierotaan iholle.
Luonnollisista, kasviperäisistä ainesosista valmistettu hierontaöljy ravitsee ihoa ja laventelin tuoksu rentouttaa aistit.