Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 
Annun palsta
Hei Kysymykseni koskee fetissiä. Olen jotenkin fetissoitunut naisystäväni naisellisuuteen. Eniten kiihotun huulipunasta. Rakastan huulipunan tuoksua ja makua ja tietysti punattujen huulien katsomista ja pussailua, punattujen huulien maistelua. Onkohan tällainen yleistä miehillä? Ainakaan asiasta ei ole juuri keskustelua tai puhetta missään. Nykyinen naisystäväni - joka on minua n. 8 vuotta vanhempi - meikkaa päivittäin, juhlameikkiin hän varaa usein vajaan tunnin kaikkinensa. Ja seurustelun myötä fetissini on selvästi vahventunut. Usein kiihotun eniten kun katson kun hän meikkaa ennen juhliin lähtöä, tuntuu kuin hän kiihottaisi ja härnäisi minua tahallaan lisää, kun tietää että vongun kalu kovana. Joskus naimme esim. vessassa tai sohvalla ennen lähtöä, aika usein hän kieltäytyy kun ei haluisi että sotkisin vaivalla laitetut meikit, ja silloin tuntuu jotenkin turhauttavalta, mutta useimmiten en kuitenkaan valita asiasta. En ole suoraan puhunut naisystävälleni fetissistä, mutta luulen että hän on sen huomannut. Joskus saatan kiihottua pelkästään jo siitä kun haistelen hänen meikkipussejaan; kalliiden hajuvesien ja meikkien tuoksua. Joskus voi riittää se kun hän on jättänyt peilipöydällä meikkipussin ja Diorin huulipunan, rajauskynän ja puuterin tsm. Joskus saatan saada erektion esim. Stockmannin meikkiosastolla, ne tuoksut ja meikatut myyjät. En liioin tiedä mistä fetissini on alun perin syntynyt, tosin muistan että jo ala-asteella jollain lailla kiihotuin erään opettajani punatuista huulista ja huulipunatahroista hänen vaaleassa kahvimukissaan. En kuitenkaan itse haaveile meikkaamisesta, se ei ole mun juttuni, vaikkakin joskus olen maistellut salaa naisystävän punia ja kiiltoja kun olen runkannut. Silloin tällöin kiihotun myös kun haistelen hänen korkkareitaan tai nahkahametta. Olen myös hieman mustasukkainen kun hän laittautuu esim. työpaikan juhliin, tuntuu kuin silloin hänelle olisi vähän liiankin tärkeää onko huulet hyvin rajattu ja mitkä saappaat sopii minkäkin hameen kanssa. Olen myös kysynyt miksi hän ylipäätään punaa huulet töihin, mitä tosin olen jo pahoitellut. Koen myös mustasukkaisuutta kun tiedän että hänen entinen miesystävänsä on ostanut hänelle eräät punaiset avokkaat Espanjan-matkalla. En saa päästäni kuvaa jossa tuo mies nai naistani ennen juhliin lähtöä ja sotkee kiimassaan huulipunat niin kuin minäkin olen usein tehnyt. En tiedä pitäisi minun puhua näistä asioista enemmän vai voisiko se ärsyttää häntä? Hei.
Kiitos kysymyksestäsi.
Ihmisillä esiintyy seksin saralla mitä erilaisempia mieltymyksiä siis fetissejä. Voit lukea lisää fetisseistä ja niiden yleisyydestä esimerkiksi seuraavista kirjoista Walter De Camp: "Fetissikirja" sekä Suzie Godson: "Seksikirja".

On hienoa, että mieltymyksesi tuo rikkautta parisuhteesi seksielämään.

Kerroit kokevasi mustasukkaisuutta liittyen naisystäväsi ex-mieheen. Oletko pohtinut onko mustasukkaisuudellesi todellista syytä? Mistä mustasukkaisuutesi kumpuaa? Usein mustasukkaisuudelle ei löydy todellisia perusteita. Luultavasti naisystäväsi ei ajattele ex-miestään. Kuva päässäsi heidän kiihkeästä seksistään ei välttämättä pidä paikkaansa todellisessa elämässä. Mistä mustasukkaisuutesi ja epävarmuutesi tässä asiassa voisi johtua?

Osa ihmisistä haluaa pitää mieltymyksensä salassa. Joskus fantasiat tai mieltymykset saattavat aiheuttaa toisessa osapuolessa hämmennystä, pelkoa, ärtymystä jne. Kerroit että luulet naisystäväsi huomanneen mieltymyksesi. Toisinaan tällainen pieni salaperäisyys ylläpitää ja ruokkii hyvää seksielämää. Sinun täytyy pohtia miten luulet mieltymyksesi kertomisen vaikuttavan seksielämäänne. Toisaalta voit tunnustella naisystäväsi ajatuksia fetissejä/mieltymyksiä kohtaan näyttämällä hänelle esimerkiksi em. kirjoja.

Terveisin
Annu
12 / 85