
Penisrengas eli erektiorengas on peniksen juureen asetettava rengas, jolla puristetaan peniksen verisuonia yhteen ja vähentää näin peniksestä pois virtaavan veren määrää. Erektio voi tällöin olla pitkäkestoisempi ja kovempi.
Erektiota vahvistava ja sitä ylläpitävä erektiorengas on kaikin tavoin erinomainen seksiväline: se on helppokäyttöinen, matkakokoinen ja aidosti toimiva seksilelu.
Oli sitten toiveissasi saada seisokista enemmän irti vain huvin ja lisänautinnon vuoksi tai siksi, että esimerkiksi stressin aiheuttama erektiohäiriö vaivaa mieltä, Kaalimadosta saat tilanteeseen sopivan penisrenkaan ja seksilelut!

Penisrenkaat valmistetaan yleensä silikonista, kumista, muovista, teräksestä tai nahkasta. Penisrenkaat ovat joko säädettäviä tai ei-säädettäviä.
Jotkut penisrenkaat ovat varustettu nystyröillä, niihin on upotettu kuulia tai niiden pinta on sisä- ja ulkopinnalta tarkoituksella epätasainen.
Näiden nystyröiden tarkoituksena on joko yhdynnän aikana osua naisen intiimialueille, kuten emättimen aukkoon ja klitorikseen, tai hieroa peniksen vartta.

Värisevässä penisrenkaassa on moottori ja uloke, jonka tarkoituksena on osua yhdynnän aikana naisen klitorikseen. Ulokkeessa olevan moottorin värinä kiihottaa molempia yhdynnän aikana käytettynä.
Moottorilla varustetun penisrenkaan avulla yhteinen arkiseksi saa helposti uutta kipinää! Penisrengas onkin mainio väline aloittaa kumppanin kanssa seksileluihin tutustuminen tai kohottaa helposti latistuvaa... tunnelmaa.
Joissakin penisrenkaissa on ns. kaksi rengasta yhdessä. Toinen penisrengas kiristetään peniksen juureen ja toinen kivesten ympärille.
Yhdenkin renkaan, joka on tarpeeksi suuri, saa laitettua sekä peniksen että kivesten ympärille. Sopiva puristus kiveksissä saa monilla miehillä aikaan sen, että erektio pysyy entistä paremmin kovana lannistumatta.
Erektiorenkaan käyttö onkin tunnetusti helppo, huomaamaton ja edullinen keino avittaa penistä, kun erektion laskeminen edes hetkellisesti häiritsee hyvää seksiä.
Rengas pitää myös paineen terskan alueella, jonka myös kumppani voi havaita vahvana erektiona.
Vahvaa erektiota kannattaa vaalia, onhan jämäkkä erektio portti moneen nautintoon!

1. Aloita tutustuminen penisrenkaisiin säädettävästä mallista. Ring Booster - Säädettävä penisrengas on hinnaltaan huokea penisrengas, joka sopii aloittelijoille.
2. Voit halutessasi jatkaa säädettävän mallin käyttämistä tai hankkia ei-säädettävän mallin. Mittaa tätä ennen säädettävän penisrenkaan koko tai peniksen halkaisija.
3. Helpoin ja paras tapa löytää itselleen sopivan kokoinen ei-säädettävä penisrengas on mitata puolijäykän peniksen halkaisija.
4. Peniksen ympärysmitta jaetaan piillä (3,14). Jos puolijäykän peniksen ympärysmitta on juuresta 13 cm. 13 : 3,14 = 4,14 cm. Sinulle optimaalinen penisrenkaan halkaisija on n. 4 cm.
5. Muista, että penisrengas tulee löysätä 30 minuutin käytön jälkeen, jotta veri pääsee virtaamaan peniksessä normaalisti.
Lue lisää: Penisrenkaan käyttö
Erektiota vahvistavat penisrenkaat parantavat seksielämää ja lisäävät nautintoa niin miehelle itselleen kuin seksikumppanillekin.
Löydä omasi Kaalimadon laadukkaasta valikoimasta!
Katso myös muut miesten seksilelut
Tyylikäs ja sopivasti puristava peniskivesrengas parantaa erektiota ja auttaa kestämään pidempään. Kivesrengas tuo kivekset mukavasti tyrkylle ja venyttää kivesten ihoa saaden miehen kiihottumaan uudenlaisella tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Upea hopeanvärinen Kiotoksen metallinen terskarengas imitoi ulkonäöltään käärmettä. Avonainen kaksipäinen käärme terskarengas on tyylikäs koriste terskan juuressa ja se saa penetraationkin maistumaan kiihottavammalta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä pupu pistää peniksen tärisemään silkasta nautinnosta! Lovelinen tyylikkäässä silikonisessa penisrenkaassa on huipputehokas moottori, joka sijaistee penisrenkaassa olevassa luotivibraattorissa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Silkkisen sileistä ja napakoista silikonisista penisrenkaista heppi saa aivan uutta nostetta! Penisrenkaat parantavat nautintoa ja suoritusta, jonka lisäksi ne saavat peniksen näyttämään upean jylhälle!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tuo uutta voimaa makuuhuoneeseen tällä huomaamattomalla, kirkkaalla penisrenkaalla! Tuote on valmistettu ihoystävällisestä ja joustavasta TPE-materiaalista. Power Of Armour-penisrengas tarjoaa napakan mutta miellyttävän puristuksen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Näppärä neljän terskarenkaan setti mahdollistaa kokeilemaan tiukkuudeltaan erikokoisia renkaita samalla kertaa. Jo pienikin 2 -3 mm:n ero sisähalkaisijassa muuttaa tunteen täysin. Terskarenkaiden idea on vaikuttaa paikallisesti, ei koko penikseen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Suunniteltu isommalle penikselle – LEVELZ Wide O -penisrengassetti tarjoaa vahvemman puristuksen, paremman istuvuuden ja entistä napakamman erektion. Kolmen suuren koon setti auttaa löytämään juuri sopivan tuntuman ja pidentämään nautintoa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Napakka ja silikonista valmistettu Wooomyn Toro-penisrengas antaa erektioon härkämäistä voimaa – sen avulla on mahdollista pidentää ja voimistaa seisokkia. Pirteän punainen rengas voi olla apuna myös herkän siemensyöksyn hillitsemisessä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lääketieteellisen tason nestemäisestä silikonista valmistettu Lasting Love Ring-penisrengas auttaa pitämään erektion pitempään.Tämän tuotteen kohdalla lompakosta ei tarvitse löytyä paljonkaan pitoa ja silti tuotteessa on loistava hinta-laatu-suhde...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Enduring tarjoilee penikselle ja kiveksille sellaista puristusta, jota et ole ennen kokenut! Nämä penisrenkaat pistävät hepin ja nyytit juuri sellaiseen pakettiin kuin itse haluat. Monikäyttöinen peniskivesrengasyhdistelmä koostuu neljän silikonirenkaan yhdistelmästä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas setti sisältää kolme kappaletta reilusti venyviä ja nautinnollisesti penistä puristavia penisrenkaita. Pulleat, jellymäiset renkaat pitävät seisokin kovana ja kestävänä. Kätevä setti yhdessä paketissa!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä värisevässä penisrenkaassa on tehoja vaikka muille jakaa. Joustavasta, mutta napakasta materiaalista valmistettu rengas puristaa peniksen juuressa tehden erektiostasi huomattavasti kovemman ja pitkäkestoisemman.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä kaunis, tulenpunainen ja samettisen sileäpintainen Wings-penisrengas on myynnissä Suomessa yksinoikeudella vain Kaalimadossa! Värisevä penisrengas sopii pariskuntien yhteisiin hetkiin loistavasti ja erottuu ulkoasultaan sekä toiminnoillaan edukseen!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Silikoninen JET Horny-penisrengas tuottaa sekä käyttäjälleen että kumppanille mielihyvää. Laadukkaasta hajuttomasta silikonista valmistettu penisrengas on helppo pitää puhtaana ja on näin ollen erittäin hygieeninen seksiväline.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Jylhää erektiota ja nautintoa luvassa! Bonersin värisevä penisrengas tekee seksistä nautinnollista sekä penisrenkaan käyttäjälle että seksikumppanille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Reilusti venyvä, sileäpintainen, vesitiivis ja hajuton KSB:n penisrengas on valmistettu korkealuokkaisesta silikonista. Mattapintainen penisrengas sopii joustavuutensa ansiosta erikokoisille peniksille erektion vahvistamiseen!
Peniksen (ja kivesten) tyveen laitettava venyvä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Toistensa ympärille sijoitettavat Kiotoksen silikoniset penisrenkaat puristavat päällekkäin ollessa penistä reilusti ja pitävät erektion voimissaan. Näitä laadukkaita ja loistavasti venyviä silikonisia penisrenkaita voidaan käyttää myös erikseen peniksen ja kivesten ympärillä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Rimbalta löytyy sopiva ja tukeva penisrengas joka jannulle! Peniksen juureen pujotettava penisrengas on yksinkertaisen tyylikäs ja se takaa kovan ja kestävän seisokin.
Sileä ja hyväntuntuinen penisrengas on valmistettu laadukkaasta ja kestävästä silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin tehokkaalla moottorilla varustettu SOHIMI Starfish on penisrengas klitoriskiihottimella ja myynnissä YKSINOIKEUDELLA vain Kaalimato.com:ssa! Tämä ihana lerpattavilla sakaroilla varustettu penikseen asetettava klitoriskiihotin tuottaa stimulaatiota laajalle alueelle kummallekin käyttäjälle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä värisevä penisrengas on hyvin muotoiltu ja silkkisentuntuisesta silikonista valmistettu. Ohut, joustava ja sopivan napakka penisrengas pujotetaan peniksen juureen ja se pitää erektion kovana ja kestävänä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Käytä yksin tai yhdessä! SONOn sopivan paksu, hauskasti kierteinen ja saumaton penisrengas pidentää seisokkisi kestoa ja tekee seksihetkistäsi pitempikestoisia!
Tämä pakkaus sisältää kaksi erikokoista...
Värisevä penisrengas klitoriskiihottimella voi olla juuri se erityismauste jota olet pariseksiin kaivannut! Peniksen tyvessä sopivasti kiristävä rengas pidentää seisokkia sillä se estää verenvirtauksen poistumista peniksestä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!LEVELZ Set of 4 -peniskivesrengas-setti tuo vaihtelua ja uusia tuntemuksia intiimeihin hetkiin. Setti sisältää neljä erilaista peniskivesrengasta, joista jokainen tarjoaa omanlaisen istuvuuden ja puristuksen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä ensiluokkainen silikoninen kivesrengas on suunniteltu kivesten venytykseen. Kivesrengas venyttää kiveksiä napakasti alaspäin luoden painetta ja lisäten herkkyyttä renkaan käytön aikana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Moottoroitu penisrengas klitoriskiihottimella tuo pariseksiin lisäjännää! Tämä pieni, mutta merkittävä, värisevä penisrengas klitoriskiihottimella voi tuoda pariseksiinne aivan uusia ulottuvuuksia, sillä se myös pidentää seisokkia!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Samurai-penisrenkaan jellymäinen silikonimateriaali, napakka puristus ja renkaan superpehmeät harjakset sekä metallikuulalla varustettu kiihotinosa on suunniteltu tarjoamaan nautinnollista stimulaatiota penetraation aikana – sinulle ja hänelle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihana tulipunainen SOHIMI:n Mark on pariskuntien yhteiseen kivaan tarkoitettu, voimakasvärinäinen kiihotusrengas, joka asetetaan peniksen tyveen sekä kivesten ympärille. Elegantti ulkonäkö ja laitteen monipuolisuus tekevät tästä seksilelusta miellyttävän käyttää.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Supertehokkaasti värisevässä, hiljaisessa ja erityisesti yhdynnän aikana käytettävässä kiihotinrenkaassa on penisrengas, kivesrengas sekä klitoriskiihotin yhdessä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä peniskivesrengas hoitelee kassit, välilihan ja peniksen yhtä aikaa. Laadukas, ladattava ja kestävä penis-kivesrengas värisee hiljaisella äänellä ja tätä tuotetta voidaan käyttää masturbaation yhteydessä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kaipaatko kivikovaa ja kestävää erektiota? Strap the balls -peniskivesrengas-sleeve mahdollistaa niin voimakkaamman erektion kuin auttaa myös sen kestävyydessä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tsekkaa sytytys, raketti on pian valmiina nousuun! Yllätä kumppanisi kivikovalla, värisevällä kalulla ja vie hänet kohti Saturnuksen renkaita!
Upean näköinen, metallinhohtoinen rengas viritellään sekä peniksen että kivesten ympärille ja se värisee joka puolelta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanasti värisevä Yours And Mine -penisrengas molempien nautintoon! Sileästä silikonista valmistettu värisevä penisrengas jäykistää erektiota ja hieroo klitorista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sono Nr 48 peniskivesrengas auttaa pitämään kivenkovan ja kestävän erektion ja se venyttää palleja kiihottavasti. Kaiken tämän lisäksi se näyttää niiiiin hyvälle..!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Etsitkö lisäpotkua yhteisiin hetkiin? Loveline-penisrengas ei ole mikään tavallinen penisrengas, vaan kolmella moottorilla varustettu nautintolaite, joka värisyttää, puristaa ja kiihdyttää molempien aisteja – tehokkaasti ja tyylillä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas ja todella kestävä penisrengas tekee erektiosta kovan ja kestävän. Erittäin miellyttävän tuntuisesta silikonista valmistetun penisrenkaan sisällä on metalllinen kaari ja kaksi metallipalloa. Metallipallot painavat kiveksiä kiihottavasti...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hauska tulenpunainen Bekey-penisrengas stimuloi ihanilla harjaksilla myös kassit sekä klitoriksen penetraation aikana. Maukas kokonaisuus tuo petipuuhiin hauskuutta, värinää sekä stimulaatiota.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Maximum Metal penis-kivesrengas on turvallinen ja tyylikäs silikonirengas, mikä parantaa erektiosi kestoa. Tämä helppokäyttöinen penis-kivesrengas on valmistettu laadukkaasta ja iholla miellyttävän tuntuisesta silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miten mahtavat pallit! Tämä kivesrengas saa kumppanisi huokailemaan ihastuksesta sillä se istuu kivestesi juureen erinomaisesti sekä näyttää ja tuntuu kiihottavalta. Käytä kivesrengasta sellaisenaan tai yhdessä erillisen penisrenkaan kanssa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SOHIMI Daji on ihana erikoisuus pariskunnille suunnitelluissa penisrenkaissa. Kun haluat antaa voimakastehoista stimulaatiota kumppanisi P- tai G-pisteeseen, valitse Daji!
Daji painaa 78 grammaa ja se on tukeva, jämäkkä ja laadukas penisrengas pitkällä kiihotinosalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!LOCKINK on ulkoisesti lootuskukan muotoa muistuttava säädettävä terskarengas ja se on samalla tyylikäs, elegantti ja nikkelitön peniskoriste. Tämä kaunis yksilö tuo makuuhuoneeseen ripauksen kuninkaallista asennetta!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!