Käytettäessä pieni kihelmöinnin tunne, miellyttävä koostumus ja iho pysyy hyvässä kunnossa. Pidemmällä aikavälillä selviää auttaako muutenkin.
Superwanker
Hyvä tuote, mutta todella nolo paketti. Eihän tätä kehtaa säilyttää missään näkyvillä.
X
Oon ollu monta vuotta "kanta-asiakas" tälle. Välillä käyttänyt enemmän ja välillä vähemmän jossei ollenkaa. Veri kiertää kullissa paremmin ja on suonikkaampi, kun noin viikon verran hieroo kerran päivässä. Itse käytän kaksi kertaa päivässä, kun aloitan uudestaan. Minulla on jäänyt pysyväksi tuo kullin suonikkuus vaikkei pitkään aikaan käyttäisikään, siitä iso plussa ja kumppani tykkää.
Jeppis
Alussa tulee jännä lämmin tunne, mutta ei muuten mitään erikoisempia tuntemuksia. Päivittäisellä käytöllä pientä muutosta havaittavissa.
SS
Toimii mut ei heti, noin kahdenviikon säännöllisen käytön jälkeen näyttää että pituus ja paksuus lisääntynyt. Vaimo huomasi samaa pyysi jatkamaan voiteen käyttöä
vesimies
Ainakin itselläni tuntuu olevan jotain vaikutusta. Lisännee verenkiertoa jalkovälissä, mistä syystä veitikka on velttona aiempaa suurempi. Itsellä vaikutus velton pituuteen arviolta 2-3 cm. Tästä syystä voisin suositella myös muille, jotka ovat enemmän grower tyyppejä. Etenkin jos uimahallissa tai saunailloissa ujostuttaa tästä syystä. Seisokki myös jonkin verran napakampi ja herkempi. Erektiopituutta tämä ei kasvata, mutta tämän avulla luonnon suomasta otetaan kaikki millit käyttöön helpommin.
Grower
Ei tunnu paljoa missään. Hetken kihelmöi mutten ole huomannut eroa.
Janis
Todella mukavan tuntuinen peniksessä, laadukas rasva pumppuhommienkin kanssa. Iho pysyy hyvänä. Ehdoton ostoskori tuote.
Januski
jännä tökötti
levitin voidetta munaan ja heti alkoi tuntua mukavan lämmin kihelmöinti
voide tuntuu olevan melko riittoisaa että tätä ennättää testailemaan pidemmän aikaa
moik
Toimi ainakin pumpun kanssa ja ei tullut kikkeli kipeäksi
anassi
Penis XXL -voide tekee sen minkä lupaa: parantaa verenkiertoa ja hoitaa ihoa. Etenkin tavoitteellisen penispumppaajan on hyödyllistä lisätä verenkiertoa, sillä pumppaaminen aiheuttaa penikselle melkoisen stressin, mikä taas vaatii palautumista. Lisäksi varren ihon ja terskan hiussuonten vauriot (punaiset pisteet) paranevat nopeasti tämän voiteen avulla. Itse olen vieläpä siirtänyt voiteen toiseen tuubiin ja lisännyt joukkoon pari teelusikallista arginiinijauhetta, mikä on tuonut entisestään lisään tehoa. Nyt verisuonet pullottavat ja penis roikkuu lepotilassa miehekkäästi.
Dippa
Aluksi käytin vain sillointällöin ja huomasin kun mulla on kuiva iho ja ahdas esinahka voide alkoi helpottamaan. Aloin sen takia käyttämään päivittäin, nyt kun tuubi on jo loppupuolella erektio on selvästi koventunut ja varsinkin aamu stondikset on palannut. Vaimokin tykkää kun haluaa touhuta aina aamusella. Olen 50 Ukko ja olen ollut aika aktiivinen sänkyosastolla tämän voiteen ansiosta kesken Aktin tapahtuneet kunnon romahtamiset on poistunut. .munan koon suurentumisesta en mene sanomaan mitään en huomaa eroa, muut asiat plussaa. Suosittelen, uuden tuubin laitoin tilaukseen.
50
Tällä tuotteella ainakin itselle mukava vaikutus. Vähän kuten muutkin kirjoittaneet, en ole varma onko kyseessä enemmän psykologinen vai todellinen vaikutus, mutta jo heti ekan hieronnan jälkeen tunne on että kalu seisoo kovempana ja terhakkaammin. Ei jää jatkossa hyllyyn kun eka stsi loppuu :)
Aamuun
Tämä tuote pysyy ostoskassissa tästä ikuisuuteen, en tiedä onko kyseessä vain psykologinen vai fysiologinen ilmiö mutta välittömästi voiteen käytön jälkeen penikseen tulee muutama sentti lisää mittaa.
Muulinkulli
Penis XXL Creme on antanut tehokkaan avun keski-ikäisen miehen terskan ja esinahan hiertymille. Jo vajaan viikon päivittäisellä käytöllä iho- ja limakalvorikot paranivat eikä uusia ole enää ilmestynyt. Voiteen sisältämä E-vitamiini ja jojobaöljy pitävät herkät paikat hyvässä kunnossa. Mitä tuotteen muihin vaikutuksiin tulee, niin sekä lepotilassa että erektiossa peniksen suonet ovat hieman korostuneemmat ja elin on ympärysmitan puolesta aavistuksen suurempi. Mistään dramaattisista muutoksista ei ole kyse. Vaimolta saamani palautteen mukaan volyymin kasvu tuntui niin emätin- kuin anaaliyhdynnässä, etenkin jälkimmäisessä. Hänen liikkeistä ja ääntelystä huomasin sen itsekin. Ennen yhdyntää voiteen pitää antaa imeytyä kunnolla ja ennen suuseksiä kulli kannattaa pestä huolellisesti, koska aine on tarkoitettu vain ulkoiseen käyttöön. Penis XXL Creme vaikuttaa kaikin puolin toimivalta tuubilta. 5/5
MisterY
Aluksi luulin tuotteen toimiva. Peniksesa tuntui pientä turvotusta, ja peniksen pinnalliset verisuonet olivat levossakin pullisteuneina. Useamman päivän kun olin tuotetta käyttänyt, alkoi ilmeta pientä punoitusta terskassa. Olen suosiolla jättänyt tuotteen käyttämisen, sillä mahdollisesti aiheutti jonkinlaista allergista reaktiota. Tarkistakaa ensin tuotetta vaikka kädelle, mikäli teilläkin tämä tuote aiheuttaa allergiaa.
Allergia
loistava tuote. tilasin muitakin kulli rasvoja.. 40 v ja pitäis panna kokoajan. vaimolla ei paikat kestä. 22cm on ny 24 cm. haha, ihan hyvin vehje turpoo kun kuukauden tota hieroo
late
Voide oli valitettavasti aikamoinen pettymys. Ensimmäisillä käyttökerroilla tunsin kevyttä kihelmöintiä kalussa ja ehkä aavistuksen vilkastuneen verenkierron lepotilassa. En silti huomannut merkittävää turpoamista. Sekin vähäinen teho kuitenkin hiipui eikä voide enää muutaman päivän jälkeen vaikuttanut lainkaan - tuntui kuin olisin rasvannut munaani normaalilla kosteusvoiteella. Hajukin on melko apteekin perusvoidemainen ja erektiohin se ei vaikuttanut millään tavalla. En tilaisi uudestaan.
White
Jotenki olin skeptinen tälle, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Gingko- eli neidonhiuspuu-uute tunnetusti lisää verenkiertoa, ja kyllähän näin parin päivän jälkeen huomaa hieman turvonneen peniksen lepotilassakin. Tämähän ei varsinaisesti elintä suurenna, mutta lisää erektion voimakkuutta. Kannattaa kokeilla.
Niko
Muutaman kerran tilannut, säännöllinen käyttö tuonut positiivisia tuloksia.
Hiisaaja
Olen käyttänyt voidetta pari kertaa ja mielestäni voide ei toimi. En tunne peniksessäni mitään eritystä tunnetta kun kokeilin tätä voidetta.
ES
En voi lakata hehkuttamasta tämän puolesta, nyt on pari kuukautta ollut käytössä penispumpun kanssa ja fyysinen vaikutus on silmin havaittavissa. Penis on huomattavasti kookkaampi niin lepotilassa kuin työkunnossa, myös sperman määrä on lisääntynyt huomattavasti käytön myötä, nyt tuntuu siltä että orgasmissa tulee ämpärillinen. :) Ainakin yhtä iso vaikutus on ollut henkisellä puolella, on helvetin tyydyttävää katsoa peilistä kun penis ei tahdo mahtua bokserin punttin - vaimolle on myös ollut huomattavasti kiinnostavampaa tarttua kunnon vällykäärmeeseen kuin siihen tavalliseen talviseen katkarapuun jota saa hakea karvojen ja kivesten seasta.
muulinkulli
Tämänhetkinen suosikkini, ei tarvitse miettiä mitä tehdä talvipenikselle - purista tuubia ja unohda iltapäivälehtien otsikot talvisin pienenevästä pippelistä. Tämä on parantanut naimisissa olevan parin seksielämää noin 225 prosenttia. Vaimo on tyytyväinen kun samaan aikaan saa sekä klitoris että gpistekiihotuksen, itse taas arvostan suuresti peilissä näkyvää muutosta isompaan.
muulinkulli
Erittäin hyvä ja riittoisa voide. Antaa kivaa jomotusta kasseille ja penikselle. Varressa tuntuu mukavan lämpimältä ja kunnon sykkeen saa aikaiseksi kun hieroo sitä. Tullut kommenttia että onko kasvanut kun survoo parin viikon käytön jälkeen (voi olla yksilökohtaista).
ArchmasterDragon
Sen verran kiehtova tuote on kyseessä että kaalimato saisi ottaa valikoimiinsa myös laadukkaita polvipituisia boxereita, tätä käyttäessä kun vanhojen puntin pituus loppuu kesken. :)
muulinkulli
Toimii erittäin hyvin, yhdessä penispumpun kanssa olen kasvanut huomattavasti sekä lepo- että työtilassa mitattuna. Iso tuubi näköjään riittää noin kuukauden verran tällä käyttötiheydellä.
muulinkulli
Tänne huolestuneille kysyjille voisin kommentoida että tuotteen levittämistä muualle kuin peniksen varteen ei tarvitse erikseen varoa. Terskaan ja kiveksiin voi hieroa aivan samalla tavalla, älkääkä unohtako aluetta kivesten ja peräaukon välillä, sieltähän koko erektio saa alkunsa.
muulinkulli
Tämän viikon ollut tuote käytössä ja toimivuus on tullut todettua. Ihan pelkästään käytettynä lisää lepopituutta silmin havaittavasti, penisrenkaan kanssa saa kevyen seisontaharjoituksen ja penspumpun kanssa merkittävästi paremman treenituloksen jos vertaa tulokseen ilman voidetta.
Nimimerkki henryyn kanssa olen samaa mieltä siitä että tällä voiteella saa creampiehen reilusti lisätäytettä mikä lisää ainakin omalla kohdallani visuaalista mielihalua jatkaa tämän tuotteen käyttöä, Tuo naisen täyttäminen yli reunojen tekee helkkarin hyvää omalle itsetunnolle ja kun voi sen jälkeen sanoa että tuo oli vasta alkua, lisää olisi muutaman minuutin päästä tarjolla saa miehisen itsetunnon hyvinkin korkealle.
Voiteen hajuun olen ihan tyytyväinen, sopivan neutraali eikä ammu yli, ihan kaiken ei tarvii haista huoltoaseman hajusaippualle. :)
muulinkulli
Käyttäjien kokemuksia ja kommentteja lukiessa en malta odottaa että saan tämän arretuubin käyttöön. Laitan kokemusasiantuntijan kommentit heti kun voide on saapunut ja ensimmäiset käyttökokemukset saatu kerättyä.
muulinkulli
Oikeesti toimii, kalu kasvaa ja seisoo kauemmin, suosittelen!
Yea
toimii, suosittelen hankkimaan heti isomman tuubin.
lucas
toimii
do
Ihan toimiva voide.Jämäkkä seisokki muutaman päivän käytön jälkeen,kun lisänä penispumppu
Pam
Olin skeptinen mutta luettuani muiden kokemuksista päätin kokeilla. Positiivinen yllätys. Verenkierto paranee ja kaveri tuntuu selkeästi "kuumemmalta". Erektio kovenee ja orgasmikin tuntuu voimakkaammalta. Vaikutus myös kestää aika pitkään, seuraavana päivänäkin eron huomaa. 200ml tuubi on erittäin riittoisa vaikka tuotetta käyttäisi joka päivä.
Matoilija
Viikon käytön jälkeen ei mitään ihmeellisiä eroja, mutta kyllähän tuote tuntuisi toimivan ainakin jotenkuten, erektio kovuus on suurin ero itsellä. Ehkä joillan syttyy hitaammin tässäkin asiassa.
jepe
Itsellä eron huomasi jo viikon jälkeen. Suosittelen kyllä tuotetta. Seisokki on paljon kovempi kun ennen.
Hunter
kärsivällisyys palkitaan, käytä säännöllisesti ja hiero kunnolla.
pete
Tämä on mielenkiintoinen tapaus. Melko skeptisin mielin tilasin ainetta, ja nyt kolmisen viikkoa käyttäneenä uskaltaa sanoa, että toimii. Muutos ei ole järisyttävä, mutta sen huomaa kuitenkin. Kyrpä tuntuu jämäkämmältä ja suonet näyttävät kasvaneen (ei mitään ryhmysauvaefektiä kuitenkaan, sileä pinta kuitenkin toistaiseksi) ja tuntuu täyttävän tyttöystävää entistä paremmin. 5/5, tilasin ja sain juuri lisää tätä!
wou
Tämä voide on lahja penikselle
peki
Kyllä erektio on kovempi ja penis kuin hella ;)
Nautiskelija
Aivan loistava ! En millään uskonut kommenttien perusteella että tällainen toimisi mutta jo parin päivän käytön jälkeen kassit roikkuu kuin sonnilla ja lepopituutta on paljon enemmän. Jopa sperman määrä on moninkertaistunut ihmettelin suorastaan kun eilen harrastimme seksiä ja laukeamisen jälkeen tavaraa vain valui ja valui tyttöystävän sisältä :D Suorastaan kiehtoo mennä yleisiin pukuhuoneisiin jättikullin kanssa :D. Miinuksena voisin mainita voiteen hajun joka voisi olla parempi
henryy
Suosittelen! Itse jo muutaman viikon käyttäny voidetta aamuin ja illoin ja toimii! Eron huomaa etenkin levossa kun penis on paljon paksumpi, seisokki kestää kauemmin ja sperman määrä on lisääntynyt. Itsellä käytössä tuo 200 ml tuubi ja hyvin on vielä jäljellä.
Esa
OK tuote, virkistää heppiä :) Vaikutus ei tosin ole pysyvä, mutta tästä riittää pitkäksi aikaa.
kane
Pari viikkoa ollut päivittäisessä käytössä. Toimii. ainakin mulla. Tekee kokoajan mieli ja seisokki kovempi ja kestää pidempään.Ai niin vaimokin kiittää vaikkei tiedäkkään käytöstä.
Pätkä
Isolla tuubilla pärjää todella pitkään, erittäin riittoisa. Säännöllisellä käytöllä hoitaa ihon mukavan pehmeäksi. Verenkierto vilkastuu ja erektio on voimakkaampi.
Hömelö
Suosittelen tämän ostamista, ainakin mulla on selvä ero jos käyttää säännöllisesti.
ben094
Jes kyllä toimii jo muutaman viikon jälkeen todella mahtavaa.
kunkku
Kyllä toimii penis pumpun kanssa käytettynä. turpoaa isoksi ja sperman määrä on lisääntynyt
masa
Itse huomasin eron jo viikossa. Voide lisää verenkiertoa peniksessä ja itsellä penis ihan kuumana ja kivikona erektiossa nykyään. Erektion kestokin on pidentynyt. Tuubin koko on enemmän kuin riittävä, itsellä pienempi 80ml tuubi on kestänyt jo yli kuukauden.
Mojito
Näytä lisää arvioita
Alkuun
Hei onko turvallista käyttää peniksen venyttäjän kanssa tai jälkeen?
UteliasmiesXD, tällä viikolla
Kyllä on, sekä että.
Kaalimato, tänään
Kaunko tuote säilyy avattuna ? Minulla on yksi vuoden avattuna ollut melkein täysinäinen puteli joten uskaltaako sitä vielä käyttää ?
M
Tuote säilyy valmistajan mukaan 3 kk avaamisen jälkeen.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Voiko voidetta laittaa myös esinahan alla esim suihkun jälkeen ? Eihän siitä synny mitään infektioita mikäli voi käyttää ?
M
Kyllä voi laittaa myös esinahan alle, tuote hoitaa koko peniksen ihoa.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Hei. Jos tuotetta käyttää ennen seksiä ja voide on kuivunut niin uskaltaako vaimo antaa suuseksiä vai pitääkö käydä pesemässä penis ensin?
Make
Kun tuote on kunnolla imeytynyt, suuseksin antaminen on mahdollista ilman peniksen ennakkopesua.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Uskaltaako käyttää 20 vuotiaana jo ?
Jake
Tuote sisältää vain turvallisia ainesosia, joten sitä on turvallista sen puolesta käyttää. Koska mainitset ikäsi, voimme kertoa että peniksesi on jo kehittynyt täyteen mittaansa ja kokoonsa (jo muutama vuosi sitten itseasiassa) eikä tuotteen käyttöestettä ole senkään takia.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Onko tuotteella vaikutusta testosteronin tuotantoon? Eli kasvattaakko se testosteroni- tasoja?
Erkki
Tuotteella ei ole vaikutusta testosteronituotantoon.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Voiko tuotetta käyttää jo 16 vuotiaana vai onko jotain terveys haittoja, minulla ei ole mitää erektio ongelmia?
Ongelmia
Tuotteen käytölle ei ole asetettu mitään alaikärajaa mutta 16-vuotias on vielä kehittyvässä iässä hyvän tovin, ja parasta olisikin ensin antaa peniksen kehittyä lopulliseen kokoonsa ilman minkäänlaisia ulkoisia vaikuttimia. Tämän jälkeen on helpompi arvioida peniksen kokoon liittyen mikä oli luonnollista kasvua ja mikä on tuotteen vaikutuksen merkitys.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Kuinka aikasin tätä uskaltaa käyttää? Ite harkinnu pitkälti mielenkiinnon ja tuloksen tavoittelun toimesta tuotteen ostoa ja ikää kohta 19.
Kysymys
Mitään tarkkaa ikää ei voida sanoa mutta suosittelemme käyttämään voidetta vasta kun murrosikä ja peniksen kasvu ovat selkeästi päättyneet. Ja se on tietenkin yksilöllistä.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Voiko käyttää esim Antibiootti kuurin aikana tai esim jos on verenohennus lääkkeitä käytössä?
Lääkkeistä
Läkeasioissa ja yhteisvaikutuksissa kannattaa kääntyä terveydenhuoltoalan ammattilaisten puoleen.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Voiko tätä käyttää eros pro long 101 kanssa? Tämähän ei pidennä kestävyyttä kuten tuo toinen niin sillä kysyn.
Kysyjä
Kyllä voi käyttää. Suosittelemme kuitenkin käyttämään tuotteita eri aikaan tai ainakin niin, että antaa ensimmäisen tuotteen imeytyä kunnolla (esim. n 15 min.) ennen toisen tuotteen lisäämistä.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Mikä on syynä tuossa kun sitä ei saa käyttää kuin kaksi kertaa päivässä ?
Mitä se aiheuttaa jos käyttää useammin ?
kiinnostunut
Selvitimme asiaa tuotteen valmistajalta. He kertoivat, että voiteen ainesosia ja reseptiä on muutettu ja parannettu joitakin aikoja sitten ja tuo "korkeintaan kahdesti päivässä" ei enää päde. Päivitämme tuotetekstiä.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Saako pelkällä voiteella kasvatettua peniksen lepo kokoa tilapäisesti?
Utelias
Kannattaa lukea muiden käyttäjien kommentit ja kysymykset, niistä saat hyvin infoa. Ja muistaa, että mitään yleispätevää vastausta kysymykseesi ei ole, koska vaikutukset ovat aina yksilöllisiä.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Onko vaarallista jos voidetta menee kiveksille?
XXL
Ei ole vaarallista mutta ensisijaisesti tuotetta on tarkoitus hieroa peniksen varteen.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Onko tuote varmasti turvallinen käyttää jos kerran päivässä laittaa? Onko mahdollisia haittavaikutuksia olemassa ja kuinka kauan tuote on ollut markkinoilla? Ja mikä on valmistusmaa?
m
Tuote sisältää turvallisia ainesosia. Voit hieroa sitä penikseen esim. aamuin illoin. Tuote on ollut meillä myynnissä kauan, jo vuodesta 2004 eikä kukaan ole raportoinut haittavaikutuksesta. Myöskään tuotteen valmistaja ei ole raportoinut haittavaikutuksia. Toki ihmiset reagoivat eri tuotteisiin yksilöllisesti ja mikäli esim. jotain ihoärsytystä ilmenisi, tuotteen käyttö tulee lopettaa. Kannattaa tutustua tämän tuotteen käyttäjäkokemuksiin. Voide on valmistettu Saksassa.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Vahvistaako tämä erektiota? Entäpä lisääkö tunneherkkyyttä?
Vauvatouhuissa
Kyllä tuote vahvistaa erektiota ainakin muiden käyttäjien kommenttien perusteella. Tuntoherkkyyden lisäämisestä ei näy mainintaa ja se taitaa riippua enemmänkin yksilökohtaisista ominaisuuksista miten iho, mieli ja keho muutenkin reagoivat tuotteen käyttöön.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Hei, missään ei taida lukeakkaan, että kuuluuko voide pestä pois kun voide on kuivunut?
Tsädääm
Hei,
Voidetta ei pestä pois.
Kaalimato, yli 3kk sitten
tuote ollut minulla varmaan ainakin 10 kuukautta silloin tällöin käytettynä uskallanko yhä käyttää sitä vai onko voide jo liian vanhaa käytettäväksi??
tuubi
Tuote säilyy pakkauksen ohjeen mukaan 3kk avaamisesta mutta voit varmasti kokeilla, toimiiko voiteesi yhä. Ainoa mitä voi tapahtua on se ettei tuotteella ole mitään tehoa. Kerrohan vaikutuksista sitten tänne :)
Kaalimato, yli 3kk sitten
Onko haittaa jos laittaa terskaan voidetta?
juuh
No ei siitä varsinaista haittaa ole mutta tuotetta on suositeltu nimenomaan käytettäväksi peniksen varressa.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Pitääkö tota levittää juuri ennen sexiä vaiko vaikuttaako se jos vaikka oon viikon levitelly tuota niin vaikka pari päivää sen jälkeenkin? vai miten
Tietämätön
Katso tuotekuvaus.
Kaalimato, yli 3kk sitten
hei voiko harrastaa seksiä vaikka olisi juuri voidellu peniksen vai pitääkä rasva pestä ensin pois???
keke
Hei,
Tuotteen tulee antaa imeytyä ensin peniksen ihoon ennen yhdyntää.
Kaalimato, yli 3kk sitten
tuotteen mukana ei tullut käyttöohjetta, päteekö tämän sivun ohje?
voiko tuotteen käytön lopetta milloin vain? haittavaikutuksia?
huolestunut
Hei,
Tuotteen käyttöön pätee tuotekuvauksen ohje. Jos ihoärsytystä ilmenee tulee tuotteen käyttö lopettaa. Tuotteen käytön voi lopettaa milloin vain eikä sen käytöstä ole raportoitu mitään haitallisia sivuvaikutuksia.
Kaalimato, yli 3kk sitten
auttaako tämä kasvattamaan peniksen kokoa pysyvästi?
vai onko kutistuvaa vaikutusta jos jättäää tuottetta käyttämättä?
?
Hei,
Tuote ei kasvata penistä pysyvästi. Tuotteen käyttämättömyys ei myöskään kutista penistä. Voiteen ainesosat turvottavat penistä hetkellisesti.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Miten on pidentääkö tuo voide penistä??
evp
Tuote ei pidennä penistä.
kaalimato, yli 3kk sitten
Kysymys: Jos voidetta käyttää yhdessä pumpun (esim. Bathmate) kanssa, olisiko voidetta parasta käyttää ennen vai jälkeen pumppaamisen?
zitidi
Hei,
Voiteen vaikutus saattaa tehostaa pumppaamalla saatua peniksen turvotusta, joten jos haluat peniksen turvotuksen voimakkaampaa lisääntymistä juuri pumppaamisen jälkeen suosittelemme voiteen käyttämistä ennen pumppausta. Pitkäkestoisemman vaikutuksen aikaansaamiseksi ei ole väliä missä vaiheessa Penis XXL-voidetta käytetään.
Kaalimato, yli 3kk sitten
Näytä lisää kysymyksiä
Alkuun
Liity Matoklubiin ja tienaa! Kanta-asiakkaille 20 kredittiä hyväksytystä asiallisesta arviosta tai kysymyksestä.
Liity Matoklubiin