Miesten seksilelut

Ohita tuoteryhmä kuvaus

Miesten seksilelut toimivat niin miehen itsetyydytyksessä kuin parisuhteen seksissäkin. Miesten seksilelut tuovat kaivattua vaihtelua masturbaatioon, niiden avulla voidaan vahvistaa erektiota ja lisätä seksuaalista mielenkiintoa sekä kiihottumista.

 

Miesten seksilelut koostuvat kattavasta valikoimasta erilaisia seksileluja. On hyvä muistaa, että lähes kaikki seksilelut sopivat myös penikselliselle henkilölle ja niitä kannattaakin kokeilla rohkeasti eri tavoilla.

Miesten seksilelut suureen nautintoon ja isoon iloon

Miesten seksilelut ovat tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen, tyydytykseen, voimakkaampiin orgasmeihin, erektiokykyyn sekä seksielämän piristämiseen.

 

Miesten seksilelujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita, edesauttaa seksuaaliterveyttä ja parantaa parisuhteen seksielämää.

 

Miehille suunnattujen seksivälineiden kautta mies voi saada uudenlaisia tuntemuksia, toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä saada uusia ideoita seksuaalisen nautinnon aikaansaamiseksi.

 

Kaalimato.com seksikauppa on erinomainen paikka tutustua miesten seksilelut-valikoimaan ja hankkia laadukkaita, monipuolisia ja tietysti nautinnollisia miesten seksivälineitä.


Katso myös kaikki seksilelut, seksilelut pariskunnille sekä seksilelut naisille!

 

Fleshlight tekovagina

 

Sisältö

Miesten seksilelut kasvattavat suosiotaan

Miesten seksilelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan viimeisten vuosien aikana. Miesten seksilelu-valikoima onkin kasvanut hurjaa vauhtia ja miehille on tarjolla yhä monipuolisempia seksileluja.

 

Seksivälineiden valmistajat ovat satsanneet miesten seksivälineiden suunnitteluun, valmistukseen sekä markkinointiin ja se näkyykin positiivisesti esimerkiksi laadukkaissa ja hyväntuntuisissa materiaaleissa, entistä parempana muotoiluna sekä kehittyneenä teknologiansa.

 

Yksi esimerkki miehille suunnattuja seksivälineitä valmistavasta ja maailman laajuista suosiota nauttivasta seksivälinebrändistä on Fleshlight.

 

Miesten seksileluista on haluttu tehdä entistä käyttäjäystävällisempiä ja tietysti nautinnollisempia.

 

Miesten seksilelut

Miesten seksilelut tuovat vaihtelua masturbaatioon

Miesten seksilelut ovat ensisijaisesti tarkoitettu miehen seksuaalisen nautinnon lisäämiseen peniksen stimulaation kautta.

 

Moni mies on tottunut saamaan tyydytystä oman käden kautta eli runkkaamalla ja saattaa kokea, ettei seksiväline ole tarpeellinen. Kuitenkin useat miehet, jotka ovat ottaneen seksivälineen mukaan masturbaatioon eivät vaihtaisi takaisin pelkästään omalla kädellä saatuun tyydytykseen.

 

Miehen seksilelulla saatu nautinto ja tyydytys voi poiketa paljonkin omalla kädellä tuotetusta stimulaatiosta, jolloin uudet, tavallisesta poikkeavat ja entistä nautinnollisemmat kokemukset ovat mahdollisia. Miesten seksileluja kannattaakin kokeilla ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.

Miesten seksilelut piristävät seksielämää

Miesten seksilelut tuovat parisuhteen seksiin lisää säpinää, uusia tuntemuksia sekä hauskoja ja jännittäviä kokemuksia.

 

Erityisesti pitkissä parisuhteissa seksielämä tuppaa jämähtämään tiettyihin kaavoihin ja ennalta arvattaviin tuntemuksiin. Miesten seksilelut voivat pelastaa väljähtäneen seksielämän, sillä niiden avulla pariseksiin saadaan kaivattua vaihtelua ja jännitystä.

 

Miesten seksileluja voidaan käyttää esileikissä, suuseksissä, käsiseksin yhteydessä sekä vaihtoehtona penetratiiviselle seksille. Useita miehille suunnattuja seksileluja voidaan käyttää myös yhdynnän aikana ja toisaalta niiden avulla voidaan edesauttaa erektion muodostumista, jolloin yhdyntäkin mahdollistuu helpommin.

 

Pariskunta sängyssä

Ovatko miesten seksilelut tabu?

Miesten seksileluilla on yleisessä keskustelussa negatiivisempi leima kuin naisten seksileluilla ja niiden käyttöön on liittynyt tabuja.

 

Miesten seksileluihin liittyvät negatiiviset asenteet voivat johtua miehen omista asenteista ja opituista ajattelumalleista, joiden mukaan yhdyntä on ainoa oikea tapa harrastaa seksiä tai seksivälineen käyttö vähentää ”miehisyyttä”.

 

Toisaalta seksilelujen käyttö on liitetty negatiivissävytteiseen miehen masturbointiin, joka nykytiedon mukaan on vain hyväksi miehen terveydelle sekä seksuaaliselle hyvinvoinnille.

 

Onneksi miesten seksileluista puhutaan enemmän ja suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi. Myös Kaalimato haluaa tuoda aktiivisesti esille miesten seksuaaliseen nautintoon sekä seksivälineisiin liittyvää positiivista sanomaa, huumoria ja seksuaaliterveydellisiä vaikutuksia.

Miten ottaa miehen seksilelu mukaan pariseksiin?

Osa naisista suhtautuu kriittisesti miesten seksileluihin, mutta suhtautuminen niitä kohtaan on muuttunut avoimemmaksi.

 

Miehen seksilelun mukaan ottaminen yhteiseen seksiin voi aluksi tuntua haastavalta ja puheeksi ottamisen voi aluksi tehdä yleisellä tasolla. Ihanteellisinta on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, tutustuen samalla verkkokaupan seksivälinevalikoimaan ja tilata miehen seksilelu yhdessä.

 

Kumppanin kanssa voidaan sopia, tutustuuko mies seksileluun ensin yksin vai tutkitaanko sitä yhteistuumin. Seksivälineen toimintoihin kannattaa tutustua rauhassa ennen varsinaista käyttöönottoa ja muistaa, ettei yhtä ainoaa oikeaa tapaa käyttää seksivälinettä ole.

 

Millainen on paras seksilelu miehelle?

Paras seksilelu miehelle on tietysti sellainen, josta mies itse pitää ja minkä käytön hän kokee parhaaksi juuri itselleen. Miehet arvostavat seksileluissa helppohoitoisuutta, hyväntuntuista materiaalia sekä tuntumaa.

 

Jokainen mies on yksilö omine mieltymyksineen sekä tarpeineen – kun yksi pitää perinteisestä tekovaginasta, toinen haluaa saada nautintoa masturbaattorin avulla.

 

Miesten seksileluja ovat myös muun muassa penispumput, penisrenkaat, eturauhaskiihottimet ja anaalitapit. Myös seksinuket ovat pääosin suunnattu miehille.

 

Myös naisille suunnattuja vibraattoreita voidaan käyttää peniksen, kivesten ja vaikka koko vartalon värisevään nautintoon.

 

Tekoanus

Miesten seksilelut peniksen stimulaatiossa

Mies voi saada seksuaalista nautintoa minkä tahansa kehon osan kautta, mutta miehen ehdottomasti herkin alue on terska sekä sen alapuolella sijaitseva frenulum.

 

Myös kivekset, väliliha ja eturauhasen kohdalla sijaitseva, miehen g-pisteeksikin kutsuttu, alue ovat seksuaalisesti herkkiä alueita.

 

Miehille suunnatut seksilelut pyrkivät stimuloimaan miehen herkkiä alueita ja erityisesti penistä sekä terskaa.

 

Miehen seksilelujen toiminta voi perustua penikseen kohdistuvaan pyörivään, imevään tai edestakaiseen liikkeeseen, seksilelun sisällä oleviin muotoihin, kuten nystyröihin ja juomuihin, tai värinään. Myös ilmanpaineteknologialla toimivia miesten seksileluja on tullut markkinoille.

 

Anaalitappi ja anaalihelmet

Miesten seksilelut mukaan anaalinautintoihin

Miehen eturauhasen eli prostatan alueella sijaitsee runsaasti herkkiä hermopäätteitä ja mies voikin saada erittäin vahvoja seksuaalisen nautinnon kokemuksia sekä orgasmeja tämän alueen stimulaation kautta.

 

Anaalialue on kokonaisuudessaan seksuaalisesti herkkä alue ja osa ihmisistä kiihottuu erityisesti tämän alueen kiihottamisesta. Anaalialueen sekä prostatan stimulointia seksivälineillä kannattaa kokeilla rohkeasti ja omia tuntemuksiaan kuunnellen.

 

On hyvä muistaa, että myös vulvallisille henkilöille suunnattuja seksivälineitä voidaan käyttää miehen anaalinautintoihin. Tästä esimerkkinä ovat kantalevikkeellä varustettu dildo tai vibraattori.

 

Kaalimato.com:in valikoimasta löydät monipuolisesti erilaisia miesten seksileluja, joiden kautta voit tutustua seksuaaliseen nautintoosi, saada tyydytystä, hyvää oloa sekä piristystä seksielämään.

Lue lisää
Alien ToysPearl Drake - Fantasiadildo imukupilla
34.99 €

Pearl Drake-fantasiadildo on käsintehtyä käsityötä. Tämä laadukkaasta silikonista valmistettu, muhkeankokoinen (halk. max. 7,6 cm) dildojärkäle ei jätä tulkinnan varaa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fleshlight GirlsKazumi Kumzumi - Tekovagina
79.99 €

Odotettu flesukka-tyttö Kazumi on täällä! Vastustamattoman herkullisella ja voimakkaasti stimuloivalla Kumzumi-insertillä varustettu Fleshlight Girls -tekovagina ei jätä mitään arvailujen varaan, vaan tyydyttää käyttäjänsä joka kerta.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fleshlight GirlsLana Rhoades Destiny - Tekovagina
79.99 €

Upea ulkonäkö + halukkuus kaikenlaiseen seksiin ovat saaneet nuoren, kurvikkaan ja sinisilmäisen mutrusuun, Lana Rhoadesin etenemään pornourallaan nopeasti! Nyt Sinäkin pääset nauttimaan Lanan kiihottavasta vaginasta tähden omalla Destiny-insertillä!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fleshlight GirlsSky Bri Celestial - Tekovagina
79.99 €

Todella houkuttelevan näköinen tekopimpero kuuluu Philadelphialaiselle aikuisviihdetähti Sky Brille, jonka sulot ovat kopioitu suoraan Fleshlight Girls -sarjan tekovaginaan.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fleshlight FantasyQuickshot Alien - Tuplamasturbaattori
39.99 €

Rumankauniissa Fleshlight-sarjan tuplamasturbaattorissa on kaksi kiihottavan näköistä aukkoa, jotka muistuttavat fantasiamaailman monsterin vaginaa ja anusta. Tämä masturbaattori toteuttaakin fantasiat, joita et ole uskaltanut edes ajatella!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
FleshlightQuiver - Värisevä tekovagina lämpötoiminnolla
119.99 €
Testiryhmän arvio!

Fleshlight Quiver on tekovagina, joka on suunniteltu käyttäjälle, joka haluaa enemmän tunnetta ja kontrolloitavaa nautintoa. Tämä moottoroitu tekovagina yhdistää monipuolisen värinätekniikan...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
NUEIMansikka makuliukuvoide, 100 ml
15.99 €

Vastustamattoman herkullisen mansikan makuinen ja tuoksuinen makuliukuvoide tekee intiimeistä hetkistä entistä nautinnollisempia, lisäten makua ja kiihottavaa liukuvuutta. Sen silkkisen tuntuinen koostumus sisältää aloe veraa, joka kosteuttaa...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
OuchB&W - Sidontaliina
14.99 €

Kiiltäväpintainen ja ihanan silkkisen tuntuinen sidontaliina on bondage-seksin ja eroottisen kiusoittelun ehdoton väline. Pitkä ja leveä, kaksinkertainen side sopii sidonnan lisäksi myös kehon erogeenisten alueiden herkään sivelyyn.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
OxballsRinger - Penisrenkaat, 3 kpl
24.99 €

Laadukas setti sisältää kolme kappaletta reilusti venyviä ja nautinnollisesti penistä puristavia penisrenkaita. Pulleat, jellymäiset renkaat pitävät seisokin kovana ja kestävänä. Kätevä setti yhdessä paketissa!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Pasante Taste - Makukondomi, 12 kpl
8.99 €

Pasante Taste -kondomilajitelma sisältää 12 kpl erivärisiä, -makuisia ja -tuoksuisia kondomeja. Värilliset makukondomit tekevät seksistä hauskempaa ja maistuvampaa!

Erittäin hyväntuoksuiset lateksikondomit ovat käsitelty silikonipohjaisella liukuvoiteella.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Rimba Bondage Play Solid - Metallinen penisrengas
6.99 €9.99 €

Yksinkertaisen tyylikäs metallinen penisrengas. Tämä sileäpintainen, saumaton ja pyöreäprofiilinen penisrengas saa erektion kestämään. Valitse itsellesi sopivin kuudesta kokovaihtoehdosta. Isommat koot sopivat myös kivesrenkaiksi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SEI MIO Primed for Punishment - Nahkaruoska
YKSINOIKEUS
SEI MIOPrimed for Punishment - Nahkaruoska
19.99 €
Testiryhmän arvio!

SEI MIO:n keinonahkainen ruoska on seksiväline, jota käytetään BDSM-leikeissä. Se on monipuolinen väline, joka soveltuu sekä aistillisiin että intensiivisempiin käyttötarkoituksiin riippuen siitä, miten sitä käytetään.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Daji - Penisrengas pariskunnille
YKSINOIKEUS
SOHIMI Daji - Penisrengas pariskunnille
32.99 €
Testiryhmän arvio!

SOHIMI Daji on ihana erikoisuus pariskunnille suunnitelluissa penisrenkaissa. Kun haluat antaa voimakastehoista stimulaatiota kumppanisi P- tai G-pisteeseen, valitse Daji!

Daji painaa 78 grammaa ja se on tukeva, jämäkkä ja laadukas penisrengas pitkällä kiihotinosalla.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Pyrope - Masturbaattori
YKSINOIKEUS
SOHIMI Pyrope - Masturbaattori
79.99 €
Testiryhmän arvio!

YKSINOIKEUDELLA vain Kaalimadosta! SOHIMIN Pyrope on huikean tyylikäs ja kaunis masturbaattori, jonka käytön ja puhdistamisen helppous yllättää jokaisen. Usb-ladattava ja LCD-näytöllä varustettu masturbaattori nostaa väsyneimmänkin vehkeen taas toimintakuntoon.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Strafe Pointy - Pumpattava anaalitappi
24.99 €

Kärjestään suippo ja maltillisen kokoinen anaalitappi voidaan pumpata jopa 8 cm paksuiseksi, jolloin se tuo kiihottavaa täyteyden tunnetta anaaliin tai emättimeen. Tämä pumpattava anustappi sopii sekä aloitteleville pumppaajille että kokeneille konkareille.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Strap the Balls - Säädettävä peniskivesrengas
13.99 €

Napakka ja kivesten ympäriltä nepparikiinnityksellä säädettävä Strap The Balls -peniskivesrengas auttaa pitämään kestävän ja kovan erektion samaan aikaan venyttäen kiveksiä kiihottavasti.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
The HandyInteraktiivinen - Masturbaattori
149.99 €
Testiryhmän arvio!

Ylistetty, norjalainen The Handy™ on maailman edistyksellisin seksiväline, joka ei ole verrattavissa mihinkään muuhun kokeilemaasi. Se on kestävä, voimakastehoinen ja helppokäyttöinen laatulaite, joka on fiksusti suunniteltu sopimaan todella monenkokoisille peniksille.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Alien ToysDragons Egg - Anaalitappi, S
11.99 €

Upea ruusukullanvärinen ja pienikokoinen Dragons Egg-anaalitappi omaa venekannan, joten tätä tappia voidaan pitää mainiosti myös kaupungilla liikkuessa. Venekanta istuu hyvin pakaroiden väliin ja jää huomaamattomaksi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Alien ToysPyrestorm - Fantasiadildo
23.99 €

Käsityön valmistettu Pyrestorm-fantasiadildo sopii käytettäväksi sekä anaali- että vaginapenetraatiossa, sillä siinä on leveä turvakanta. Toteuta fantasiasi laadukkaalla tavalla ja nauti Pyrestormin seurasta uppotumalla meren olentojen valtakuntaan!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
You2ToysAnal Expert - Pumpattava anaalitappi
39.99 €

Vesitiivis pumpattava anustappi sopii sekä anaaliin että vaginaan. Voit venyttää emätintä samanaikaisesti kun penis on anaalissa, tai käyttää pumppua pelkästään emättimen tai anaalin stimulointiin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Bliss - Silikonisondi
9.99 €

Bliss-silikonisondilla nautintoa virtsaputken laajentamisesta! Lisää jotain ihan uutta ja kutkuttavaa eroottiseen elämääsi virtsaputken laajentamisen avulla! Bliss-sondi tarjoaa ainutlaatuisen ja intensiivisen kokemuksen peniksellisille...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fist ItNumbing - Liukuvoide, 100 ml
19.99 €

Fist It -sarjan, vesipohjainen anaaliliukuvoide rentouttaa sulkijalihasta ja tekee anaaliseksistä todella nautinnollista. Miedolle mentholille tuoksuva ja väriltään valkoinen liukuvoide tuo seksiin uudenlaisia tuntemuksia ja kiihottavaa nautintoa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fleshlight GirlsAutumn Falls Cream - Tekovagina
79.99 €

Suoraan Isosta Omenasta, New Yorkin Manhattanilta kotoisin oleva ja puertoricalaisen taustan omaava hehkeä pornotähti Autumn Falls on antanut koko herkkunsa tällä kertaa kaiken kansan ihasteltavaksi ja kokeiltavaksi!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Fleshlight GirlsElsa Jean Tasty - Tekovagina
79.99 €
Testiryhmän arvio!

Onko nuori, nätti ja viattoman näköinen viettelijätär Elsa Jean Sinunkin suosikkisi? Elsa Jeanin muotojen mukaan valettu ja hänen nimikirjoituksellaan varustettu Tasty-tekovagina on yksi Fleshlight Girls Signature Collectionin parhaiten myyviä malleja!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Kiotos Terskarengassetti, silikonia
17.99 €

Näppärä neljän terskarenkaan setti mahdollistaa kokeilemaan tiukkuudeltaan erikokoisia renkaita samalla kertaa. Jo pienikin 2 -3 mm:n ero sisähalkaisijassa muuttaa tunteen täysin. Terskarenkaiden idea on vaikuttaa paikallisesti, ei koko penikseen.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Käsiraudat
14.99 €

Kahlitse kumppanisi käsiraudoilla ja jännittävä seikkailu voi alkaa!
Pakkauksessa on kaksi avainta. Näissä tyylikkäissä käsiraudoissa on turvalukko, joka takaa rautojen avautumisen avainten kadotessa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
LEVELZRippled - Eturauhaskiihotin, M-koko
18.99 €

LEVELZ Rippled -eturauhaskiihotin on suunniteltu osumaan juuri oikeaan kohtaan. Huolella muotoillut kaaret ja tarkkaan suunnatut kulmat tarjoavat syvää ja kohdennettua stimulaatiota. Kyseessä on 2 -tason malli, joka yhdistää klassisen muodon moderniin ergonomiaan.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Loveline - Värisevä dildo imukupilla
YKSINOIKEUS
LovelineVärisevä dildo imukupilla
42.99 €

Pienikokoinen, sydämellisen suloinen ja juuri sopivan tehokas – Loveline-värisevä dildo tuo iloa sooloseksiin, pariskuntien nautintohetkiin ja vaikka valjaisiin kiinnitettynä. Tämä vihreä viekoittelija sopii kaikille kokemustasoille – erityisesti Sinulle...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
OuchLuxury - Lätkä
14.99 €

Kun haluat kertoa asiasi suoraan tee se tyylikkäästi! Kiihottavalla burgundynpunaisella Ouch-lätkän avulla saat sanottua asiasi selkeästi ja ytimekkään lyhyestikin tarvittaessa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Dreamtoys Pocket Pussy Alicia - Tekovagina
9.99 €
Testiryhmän arvio!

Brasilian kuumat tuulet pyyhkivät yli kun masturboit tämän ihanan Alician kanssa! Tämä kiihottavan tiukka tekovagina on tehty uskomattoman pehmeästä, joustavasta ja "mehevästä" TPE-materiaalista, joka on samalla sekä silkinpehmeä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
PrivateTo Go Pussy - Horny Cougar, Tekovagina
19.99 €

Horny Cougar huokuu itsevarmaa ja kypsää viettelevyyttä. Masturbaattori on todella kompakti ja reissuja kestävä kyytikumppani. Tämä realistisen näköinen ”reissureppu” tarjoaa kiihottavaa silmänruokaa ja mikä parasta...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Rimba Bondage Play - Metalliset nänninipistimet ketjulla
24.99 €

Näyttävät Rimban nänninipistimet puristavat kiihottavasti sitä voimakkaammin, mitä enemmän vedät ketjusta tai laitat siihen painoja!

Näiden metallisten nänninipistimien napakka puristusvoimakkuus ei ole säädettävissä mutta se lisääntyy entisestään...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Bekey - Värisevä penisrengas klitoriskiihottimella
YKSINOIKEUS
SOHIMI Bekey - Värisevä penisrengas klitoriskiihottimella
29.99 €

Hauska tulenpunainen Bekey-penisrengas stimuloi ihanilla harjaksilla myös kassit sekä klitoriksen penetraation aikana. Maukas kokonaisuus tuo petipuuhiin hauskuutta, värinää sekä stimulaatiota.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Levittävä ja värisevä multikiihotin
47.99 €
Testiryhmän arvio!

Magellan on huipputyylikäs ja materiaaliltaan miellyttävä multikiihotin, jonka muotoilu ja toimintatyyli ovat omintakeisia. Langattomalla kauko-ohjaimella varustettu multisämpläävä Magellan kiihotin miellyttää esteettisesti silmää ja sen värinöillä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Sweetheart - Värisevä penisrengas valjailla
YKSINOIKEUS
SOHIMI Sweetheart - Värisevä penisrengas valjailla
29.99 €

Sohimin Sweetheart-klitoriskiihotin-penisrengasyhdistelmän saat Suomessa yksinoikeudella vain Kaalimadosta. Harness-tyyppinen puettava multikiihotin on helppokäyttöinen ja kätevä lisämauste petipuuhiin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Unagi - Penisrengas P-piste-stimulaattorilla
YKSINOIKEUS
SOHIMI Unagi - Penisrengas P-piste-stimulaattorilla
34.99 €
Testiryhmän arvio!

SOHIMI:n Unagi on voimakastehoinen penisrengas pitkällä P-pistestimulaattorilla. Erikoispitkällä kiihotinosalla saadaan stimuloitua P-pistettä ihanan tehokkaasti ja nautinnollisesti. YKSINOIKEUDELLA VAIN KAALIMADOSTA!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Water GlideMakuliukuvoide, 300 ml
13.99 €

Ota herkullinen, vesipohjainen Water Glide -makuliukuvoide mukaan eroottisiin hetkiin ja nautiskele ihania makuja kumppanisi vartalolta! Onko valintasi aistikas vaniljajäätelö, makea mansikka vai raikas vesimeloni?

Ihanan tuoksuva ja herkulliselta maistuva Water Glide -makuliukuvoide tarjoaa pitkäkestoista...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Alien ToysVelaryon - Tupladildo
33.59 €47.99 €

90 astetta taipuvalla ja 35 senttiä pitkällä fantasiamaailmaan sijoittuvalla lohikäärmeen tekopeniksellä teet ihmeitä makuuhuoneessasi! Tämä ihana ja kaunis tupladildo on enemmän kuin väline...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Alien ToysZenith - Anaalitappi
24.99 €

Zenith-anaalitappi on erittäin kaunis käsivalmistettu yksilö anaalitappien maailmassa. Tällä asteittain suurenevalla anaalitapilla on helppo stimuloida herkkää sulkijalihasta pikkuhiljaa ja totuttaa se laajenemaan nautinnollisesti.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Penispumppu + penisrengassetti
64.99 €

Kieltäytyikö oma hepo esteestä? Ei hätää sillä Boost It Up - penispumppu on erittäin helppokäyttöinen, kestävä sekä voimakasimuinen ja sen avulla suurimmat esteet ovat ylitettävissä!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
...
Sivu5/28