
Anaaliseksi tarkoittaa anaalialueen seksiä, eli anuksen hyväilyä ja kiihottamista eri tavoilla. Anaaliseksi voi olla melkoinen tabu, mutta sitä ei todellakaan kannata häpeillä, vaan ottaa ilo irti peppuseksistä.
Faktat puhukoot puolestaan: pepussa eli peräaukossa ja anaalialueella sijaitsee valtava määrä hermoja.
Alueen lihakset ovat myös yhteydessä sukuelimiin. Niinpä anaaliseksissä anusalueen hyväily ja anuksen kiihottaminen voivat tuoda uudenlaisia, voimakkaita ja erittäin miellyttäviä tuntemuksia.
Erilaiset seksilelut, anaaliseksivälineet ja liukasteet voivat tehdä anaaliseksistä paljon hauskempaa ja miellyttävämpää.
Rohkeasti mukaan anaaliseksiin!

Moni nainen ja mies nauttii anaaliseksistä, mikä ei ole ihme, sillä peräaukko on hyvin erogeeninen alue. Peräaukkoa ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukuelimiin ja peräsuolta ympäröi paljon lihaksen liikkeitä aistivia hermopäätteitä.
Peräaukkoa hyväiltäessä, masturboitaessa tai anaaliyhdynnässä monet saavat myös orgasmin. Anaalin alueen stimulaatio tuntuu joidenkin miesten ja naisten mielestä erityisen hyvältä.

Peräsuoli kannattaa tyhjentää ennen peppuun työntymistä. Yleensä vessa on tähän hommaan hyvä paikka. Erilaisia tyhjentämiseen tarkoitettuja anaalisuihkuja ja -ruiskuja on saatavilla Kaalimadon verkkokaupassa.
Käytä intiimisuihkutteluun puhdasta vettä. Tällöin lämpötilaltaan kädenlämpöinen vesi on paras vaihtoehto. Ruiskuta noin desilitra vettä kerrallaan suoleen ja anna veden valua pois. Toista pari kertaa.
Kondomin käyttö on suositeltavaa anaaliseksissä, koska pieniä määriä ulostetta saattaa jäädä suoleen huuhtelusta huolimatta. Kortsun voi näppärästi kääräistä pois ja jatkaa rakastelua. Kondomi on tärkeää muistaa vaihtaa uuteen, jos yhdyntä jatkuu emättimeen. 
Aloita sukupuolielimien, kehon ja peräaukon kunnollisella hyväilemisellä. Myös välilihan alue on hyvin erogeeninen.
Kokeile sormen viemistä peräaukkoon ja jos se tuntuu hyvältä, voit lisäillä sormia ja jatkaa hyväilemistä.
Myös suuseksi puhtaalle peräaukolle tuottaa osalle erittäin suurta nautintoa. Voit myös käyttää dildoa, anaalihelmiä, anustappia ja muita turvallisia seksivälineitä.
Peppuun työnnettävien esineiden kanssa täytyy olla tarkkana, että niistä löytyy kunnollinen stoppari eli että esine on alaosastaan levenevän kartiomainen, joita ovat esimerkiksi anustapit. Anaalitappeja ja -helmiä löytyy useita eri kokoja ja materiaaleja.
Aloittelijoille sopivia välineitä löydät täältä.
Anaaliseksi on miesten yleisimpiä seksifantasioita, osin anaaliaukon kireyden ja osin peppuseksin tabumaisuuden vuoksi. Ja naisen peppu kiihottaa, mikä ei ole mikään ihme, ovathan naisen pakarat visuaalisesti erittäin seksuaaliset.
Jos mies haluaa viedä peniksen naisen peppuun, niin aloita rauhallisesti hyväillen sormella peräaukkoa. Kun sulkijalihas on hieman rentoutunut, peniksen sisään vieminen ja anaalipano yleensä onnistuu.
Yksi vinkki on, että penistä voi pitää paikallaan niin, että se asettaa kevyen paineen sulkijalihakseen. Jos malttaa olla paikoillaan näin, sulkijalihas rentoutuu ja peniksen työntäminen peräaukkoon helpottuu.
Myös miehet pitävät paineen ja täyttymisen tunteesta, kun peräaukkoon työnnetään sormi tai esine. Anaaliseksissä liukastetta tulee ja kannattaa käyttää runsaasti.
Seksuaalisuudessa on aina tärkeää toteuttaa sitä, mikä kullekin ihmiselle on ominta ja jonka kokee seksissä itselleen hyväksi.

Peräaukkoon kohdistuva seksi eli anaaliseksi ja erityisesti anaaliyhdyntä puhututtaa varsinkin parisuhteessa eläviä naisia.
Varsin yleinen tilanne on se, kun kumppani haluaisi yhdyntää pepun puolelle, mutta nainen joko kokee asian hyvin vastenmielisenä, tai voisi periaatteessa peppuseksiä kokeilla, mutta se pelottaa.
Takapuoleen kohdistuva seksuaalinen kiihottaminen ja yhdyntä eivät ole kaikkien mieleen ja se on ok. Jos parisuhteen toinen osapuoli kokee jonkin seksuaalisen kanssakäymisen muodon epämiellyttävänä eikä halua sitä toteuttaa, ei kumppani saa häntä siihen pakottaa. Asia vain on niin! Jokainen saa päättää omasta kehostaan ja siitä mihin sitä käytetään ja mihin ei.
Entäs sitten ne, jotka voisivat anaaliseksiä noin niin kuin periaatteessa kokeilla, mutta ajatus siitä pelottaa niin vietävästi? Tässä hieman faktaa anaaliseksistä yleensä ja muutamia vinkkejä kuinka peppuseksin maailmaan tutustuminen olisi helpompi aloittaa. 
Peräaukko ja sen lähiseutu ovat hermotukseltaan sukupuolielinten kaltaisia ja tätä aluetta ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukupuolielimiin. Ei siis ihme, että anaaliseksiä harrastavat henkilöt vannovat sen nimeen.
Anaalialueen hyväily ja anaaliseksi voivat tuottaa voimakasta seksuaalista mielihyvää. On kuitenkin hyvä muistaa, että tuntemukset ovat hyvin yksilöllisiä.
Usein omat asenteet saattavat tehdä ajatuksenkin anaalin alueeseen kohdistuvasta hyväilystä ja peräaukkoon työntymisestä inhottavan asian.
Toisinaan olisi hyvä tutkiskella omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan ihan vaan sen vuoksi, että päästämällä irti tabuistaan voisi tehdä oman elämänsä nautinnollisemmaksi ja parisuhteen seksin mielenkiintoisemmaksi ja nautinnollisemmaksi - ilman syyllisyyttä.
Eli jos rohkeutta ja seikkailumieltä riittää, kannattaa anaaliseksiä kokeilla. Jos penetroiva anaalipano ei ole se juttu, voi jokin muu pepun alueen kiihottaminen silti olla todella nautinnollista. Tuntemukset saattavat olla yllättävän voimakkaita. Ja mikä parasta, erittäin nautinnollisia.
Peräaukon kanava on noin kolme senttiä pitkä limakalvoputki. Sen ulommassa osassa on tahdonalainen rengaslihas, jonka supistusta voi tietoisesti lisätä vai höllentää. Sisemmän osan ympäröi tahdosta riippumattoman hermoston alainen rengaslihas, jonka aukeamista säätelee paljolti tunteet.
Pelko, jännitys ja ahdistus saavat tämän lihaksen supistumaan voimakkaasti. Kuitenkin pitkäaikainen rengaslihaksen sopiva venytys saa sen lopulta venymään ja peräaukon kanava aukeaa.
Peräsuoli avautuu peräaukon kanavan jälkeen sisäpuolelta ja suuntautuu kohti napaa. Sen limakalvo on ohutta eikä siinä ole kipu- tai tuntoaisteja. Tosin emättimen seinämä on välittömässä läheisyydessä, samoin peräsuolen kautta voi koskettaa miehen eturauhasta ja välilihaa. Tällä alueella on niin miehellä kuin naisellakin seksuaalisesti herkkä alue ns. G-piste. Peräsuoli tekee sitten mutkan taaksepäin kohti selkärankaa.
Peppuun ja sen lähialueeseen tutustumisen A ja O on vapaaehtoisuus, rentoutuminen ja rauhallinen aloitus. Parisuhteessa kumppanin tulee siis olla mukana vapaaehtoisesti, ei toista miellyttääkseen.
Anaaliseksikin on asia, jossa hiljaa hyvä tulee ja jossa ensikertalainen voi halutessaan tutustua omaan peppuunsa kaikessa rauhassa yksin ennen kuin kumppani päästetään mukaan. Anaaliyhdyntä vaatii malttia ja yhteisymmärrystä.
Peräaukossa ja sen ympärillä ei ole luonnollista liukkautta, joten tämän alueen hyväilyssä liukuvoide on ehdoton juttu.
Voit käyttää erityisesti anaaliseksiin tarkoitettuja liukuvoiteita, jotka ovat hieman paksumpia ja täyteläisiä. Valikoimistamme löytyy myös anaalialuetta rentouttavia sekä tuntemuksia voimistavia tuotteita, jotka löydät täältä.
Ensin voi itse hyväillä ja painella liukuvoiteen kanssa peräaukon seutua ja reunoja. Kynnet kannattaa leikata lyhyiksi ja viilata reunoilta sileiksi, jotta ne eivät satuta herkkiä alueita. Halutessaan voi laittaa ohuet kumihanskat käteen. Tämä asia on kuitenkin yksilöllinen. Pitkien kynsien omistaja voi osata liikutella sormiaan taitavasti niin, ettei kynsistä ole haittaa.
Peräaukon hyväily ja painelu rentouttavat lihakset yleensä muutamassa minuutissa, jolloin sormen voi työntää sisälle peppuun. Rengaslihaksen painelu ja venyttäminen peräaukon sisäpuolelta ympäriinsä voi tuntua nautinnolliselta. 
Ennen peräaukkoon sisään menemistä kannattaa huolehtia, että suoli olisi mahdollisimman tyhjä. Peppuun tutustuminen kannattaa tehdä ulostamisen jälkeen.
Kaalimadosta on saatavilla helppokäyttöisiä ja hygieenisiä anaalisuihkuja. Niitä voidaan käyttää peräsuolen tehokkaaseen ja hellävaraiseen huuhtelemiseen.
Anaaliseksin harrastajat voivat käyttää anaalisuihkuja ja niin kutsuttuja tappeja, joiden sisälle laitetaan vettä myös yhtenä nautinnollisena peppuseksileluna. Lämpimän veden paineella suihkuttaminen peräaukkoon voi tuntua erittäin kiihottavalta.
Huolellisinkaan suolen tyhjentäminen ei kuitenkaan takaa, etteikö siellä voisi olla hieman ulostemassaa. Jos ajatus ulostemassan joutumisesta sormeen, penikseen tai seksileluun tuntuu inhottavalta, voi asiaa lieventää laittamalla kumihanskan käteen ja kondomin peniksen tai lelun päälle. Käytön jälkeen hanskan tai kondomin voi sitten rullata nopeasti pois ja heittää roskikseen.
Miehellä peräaukon etupuolella on tunnettavissa eturauhasen tiiviimmän tuntuinen pehmeä kudos ja naisella taas emättimen etuseinä, joka myötäilee sitä painettaessa.
Miehen ns. G-pisteeseen pääsee käsiksi vain peräaukon kautta. Jotkut miehet ovat raportoineet erittäin voimakkaista orgasmeista, joita he ovat saaneet pelkästään eturauhasen aluetta stimuloimalla. Siis ilman, että penistä edes kosketaan.
Miehen nautintoon suunnitellut eturauhaskiihottimet on muotoiltu niin, että ne osuvat eturauhasen alueeseen peräaukon kautta. Mies voi käyttää näitä välineitä yksin tai kumppani voi hyväillä niillä miestä.
Kun on työntänyt yhden sormen peräaukkoon ja olo tuntuu mukavalta, voi sitä laajentaa vähitellen työntämällä sinne toisen sormen tai käyttämällä anustappia.
Anaalitappia käytettäessä kannattaa aluksi valita mahdollisimman kapea malli. Peppuun ei saa työntää mitä tahansa seksilelua tai muutakaan esinettä. Väline, jossa ei ole ns. kaulusta tai kantaa voi solahtaa sisään peppuun. Mitään särkyvää esinettä ei tule myöskään laittaa sisälle peräaukkoon. Anaalitappi on turvallinen valinta, koska ne laajenevat ulospäin ja niissä on leveä kanta.
On hyvä muistaa, että liian nopea peräaukon avaaminen tuottaa kipua. Peräaukon tiukkuus on myös yksilöllistä, samoin kuin anaalikanavan kipuherkkyyskin. Siis rauhallinen eteneminen ja runsas liukasteen käyttö edesauttavat onnistuneen ja nautinnollisen kokemuksen. Liukuvoide auttaa tässä asiassa aina.
Myyttinen anaaliorgasmi on monen suureksi iloksi aivan toista maata kuin yksisarviset ja isojalat: niin mies kuin nainen voi saada orgasmin anaalin kautta, ja jopa helposti!
Miehen anaaliorgasmi saavutetaan pääasiassa eturauhasta stimuloimalla. Kiihotukselle herkkä prostata antaa omistajalleen erittäin voimakasta nautintoa, ja kyllä, juuri niitä peppuorgasmeja.
Naiselle anaaliorgasmi toteutuu luonnollisesti eri tavalla, sillä pelissä on eturauhasen sijaan muita kiihotuksen kohteita. Anaaliseksi stimuloi emättimen seinämää ja asennosta riippuen myös tunnettua G-aluetta.
Kaikille sukupuolille anaalin vuorottainen venyttäminen ja supistuminen voivat tuottaa niin voimakasta nautintoa, että anaalin kautta saatu orgasmi yllättää jopa ensikertalaisen!
Kumppanin kannattaa rentouttaa peräaukon seudun lihakset hyväilemällä liukastetulla sormella edellä mainitulla tavalla. Vähitellen voi mukaan ottaa halutessaan anustapin. Jos kumppani haluaa yhdyntää peräaukkoon ja edessä on odotettu anaalipano, tulee tämäkin tehdä hyvin rauhallisesti ja kuunnellen toisen tuntemuksia.
Jos tuntuu kipua, on pysähdyttävä ja odotettava tai vetäydyttävä takaisin. Paras puristus peräaukossa on n. 3 cm matkalla ja sen jälkeen suoli on väljä ja ontto. Peppuseksissä on tärkeää muistaa hyvä hygienia.
Anaaliseksissä käytettyä välinettä, sormea tai penistä ei saa siis ilman pesua laittaa emättimeen. Kaikista varminta on pitää pepussa ja emättimessä käytettävät lelut erikseen. Tai sitten suojata väline kondomilla, jos haluaa käyttää sitä pepun lisäksi myös emättimessä. Kaikki seksilelut kannattaa pestä heti käytön jälkeen.
Anaaliseksin muita apuvälineita tappien, anaalisuihkujen ja eturauhaskiihottimien lisäksi ovat anaalipallot ja -helmet. Anaalikuulat ja -helmet ovat toisiinsa yhdistettyjä palloja, joiden toiminta perustuu sulkijalihaksen liikkeeseen ja supisteluun.
Anaalihelmistä ja -palloista laitetaan sisään peräaukkoon niin monta kuin tuntuu hyvältä. Anaalipallojen ja -helmien ulosvetäminen orgasmin hetkellä voimistaa sitä.
Anustappeja on saatavana myös moottoroituina tai pumpattavana. Pumpattavat anustapit ovat miellyttävä tapa aloittaa peppuseksiin tutustuminen, pumppaamalla voi säädellä tapin kokoa.
Tappien käyttö voimistaa myös peräaukon hermoston ja lihaksiston seksuaalista herkkyyttä.
Anaalitappi on kokeilemisen arvoinen myös emätinyhdynnän aikana. Yhdyntäliike saa tapin liikkumaan peräaukossa, mikä lisää naisen kiihotusta.
Mies kokee yleensä mielihyvää, kun pepussa oleva tappi ikään kuin tiukentaa emätintä. Anaalitappi voi myös hangata miellyttävästi emättimessä liikkuvaa penistä.
Anustappeja on saatavilla monen kokoisia ja muotoisia. Eri värejä ja materiaaleja on runsaasti tarjolla. Aloita jännittävä seikkailu anaaliseksin maailmassa!
Wooomyn Coco-anaalitappi tuo todellista vaihtelua anaali-ilotteluihin! Kaksihaarainen ja hyvänkokoisella turvakannalla varustettu levittävä anaalitappi sopii jo hieman kokeneemmille anaalikonkareille. Tappi tuottaa nautinnollisesti venyttävän ja täyteläisen tunteen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Osu oikeaan kohtaan kerta toisensa jälkeen LEVELZ-sarjan eturauhaskiihottimella. Level 2 -muotoilu on suunniteltu jo hieman kokeneemmalle käyttäjälle, joka kaipaa napakkaa ja varmaa tunnetta. Pyöreä, pullea kärki painautuu tarkasti eturauhasta vasten ja tuo voimakasta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!MIAU! Tässä täydellinen setti kissamaisiin roolileikkeihin! Anustappi pitkällä, komealla hännällä sekä hiuspanta söpöillä korvilla saavat sisäisen eläimesi kehräämään!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Edge 2 on suunniteltu eturauhasen kiihottavasta stimuloinnista kiinnostuneille miehille. Kahdella supertehokkaalla moottorilla varustettu eturauhaskiihotin hieroo yhtäaikaisesti sekä miehen G-pisteeksi kutsuttua prostatan aluetta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Hopeanvärinen Arc Spirit on tyylikäs ja jämäkkä anaalitappi, joka tuo uusia ulottuvuuksia nautintoon. Sen sulavalinjainen muotoilu tekee käytöstä miellyttävää ja helppoa, olitpa sitten ensikertalainen tai kokeneempi nautiskelija.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huikeaa tyydytystä ja hyväilyä luvassa! Tämä monipuolinen kiihotin sopii niin kumppani- kuin sooloseksiin sukupuolesta riippumatta. Yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimato.comista!
Sohimin 3 in 1 Triceratops-kiihotinta voidaan käyttää niin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!EXTREME-anaalitapin avulla nautit täyteläisestä tunteesta yhä uudelleen ja uudelleen!
Kookas, kimmoisa ja moottoriton anaalitappi on valmistettu kestävästä, napakasta ja miellyttävästä PVC-materiaalista.
Kauniisti hehkuva lila-luumunvärinen Pyrathos-dildo on pumpattava ja sen koko kasvaa jokaisella pumppauskerralla. Silikonista valmistettua pumpattavaa dildoa voidaan käyttää sekä vaginassa että anaalissa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Herkullisen näköinen, kaunis ja uniikin muotoilun omaava Strawberry Pole -anaalitappi sopii niin aloittelijoille kuin aiemminkin anaalitappeja käyttäneille, sillä tapissa on maltillinen koko pituuden sekä paksuuden ansiosta mutta myös mukavasti stimulaatiota niille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt voit tutustua erilaisiin tekopeniksiin yhdellä kertaa! Kolme eri kokoista ja muotoista, ihanan joustavaa jelly-tekopenistä on varustettu imukupilla ja ne sopivat vaikka strap on -valjaisiin. Pakkauksessa on kolme taipuisaa, läpikuultavaa tekopenistä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikkään mustat silikonidildot soveltuvat monenlaiseen nautintoon. Pakkauksessa on kolme eri kokoista, imukupilla varustettua dildoa, joita voidaan käyttää sellaisenaan sekä vagina- että anaalipenetraatiossa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Loveline G-pistevibraattori on täydellinen valinta kaikille, jotka haluavat kokea intensiivistä ja kohdennettua nautintoa. Tämä ylellinen ja ihanan tuntuinen vibraattori on suunniteltu erityisesti A- ja G-pisteen stimulointiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tyylikäs, laadukas, vesitiivis sekä aukeava anustappi on monien mieleen. Suht pienen kokonsa ansiosta tätä tappia voidaan käyttää vaikka kävelylenkillä sähköistämään askellusta...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Oletko kaivannut vaihtelua ja voimakkaampaa stimulaatiota anaali-ilotteluihin? Nyt sitä on tarjolla Wooomyn Coco-anaalitapilla, joista etenkin L-kokoinen tappi tuottaa voimakkaasti venyttävän ja täyteläisen tunteen! Kookas...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeneemmille anaaliseksin harrastajille on tarjolla nyt aivan uudenlaisia kokemuksia! Y-kirjaimen mallinen, levittävä anaalitappi venyttää anaalia todella voimakkaasti, leveyssuunnassa jopa 7,5 cm. Tämä värisevä anustappi ei jätä mitään arvailujen varaan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anna uteliaisuutesi kulkea metallinhohto sinisillä väriaalloilla samalla kun nautit anaalitapin tuomasta stimulaatiosta. Blue Seahorse -anaalitappi on käsin valmistettu ensiluokkaisesta, limakalvoille turvallisesta silikonista...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Miehille suunniteltu Deep Romancen eturauhaskiihotin, jota voi ohjata kätevästi etäältä langattomalla kauko-ohjaimella.
Laadukas ja voimakkaasti värisevä eturauhaskiihotin on sileäpintainen ja anatomisesti muotoiltu mukailemaan kehon rakennetta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mister B:n laadukas sekä jämäkkä pallon muotoinen anustappi kasvaa muhkeisiin mittoihin, kun pumppaat siihen ilmaa. Kestävässä, lateksista valmistetussa, pumpattavassa anuspallossa on laadukas pumppu ja metallinen venttiili.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Disco Diamond:in M-kokoinen anaalitappi on HUIKEAN KAUNIS ja samalla niin tyylikäs! Tällä erityisen huomiota herättävällä anaalitapilla loihdit makuuhuoneeseesi eroottista latausta ja hieman lisähymyäkin petipuuhiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihastuttavan elastiset ja juurestaan hyvin taipuisat, kehon anatomiaan hyvin mukautuvat, monipuoliset ja moottoroidut anaalihelmet tuottaa nautintoa monella tavalla! Sametinpehmeä, silikonipintainen ja tyylikkään violetti anaalihelmivibraattori on päästään suippo ja kartion mallinen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Syvät värinät, hiljainen moottorin ääni, kauko-ohjattavuus, anatominen muotoilu sekä älysovelluksen kautta saadut jännittävät lisäominaisuudet ovat laadukkaan We-Vibe -sarjan Ditto+ anaalitapin valttikortit...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin kauniin värinen ja hyvän mallinen anaalitappi vakuuttaa jo sarjan pienimmällä koollaan! Alien Tear Drop on hieman suurempi kyynel anaalitappien valtameressä ja siksi tämä anaalitappi sopii parhaiten jo aiemmin anaalitappeja kokeilleille.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Rimban kirurginterästä oleva, laadukas metallikoukku antaa työkaluna sm- ja bondageleikkeihin mukavan lisämausteen! Anukseen tai vaginaan laitettava bondagekoukku on helppo yhdistää bondageköyteen tai metalliketjuun ja käyttää niitä osana sidonta- ja roolileikkejä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SOHIMI:n Whelk on sopivan pienikokoinen anaalitappi, joten se sopii hyvin aloittelijoille ja niille, jotka haluavat kokeilla ensimmäisiä kertoja miltä erilaiset värinät ja pyörivä liike tuntuu sulkijalihaksessa ja anaalissa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!LEVELZ Rippled -eturauhaskiihotin on suunniteltu osumaan juuri oikeaan kohtaan. Huolella muotoillut kaaret ja tarkkaan suunnatut kulmat tarjoavat syvää ja kohdennettua stimulaatiota. Kyseessä on 2 -tason malli, joka yhdistää klassisen muodon moderniin ergonomiaan.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä kerrassaan upea SOHIMI:n fantasiadildo on kaikkien snake loversien ehdoton ykköshankinta! Huippulaadukasta silikonia oleva lihaisa käärmeenmallinen dildo häikäisee värimaailmallaan sekä muotoilullaan! YKSINOIKEUDELLA KAALIMADOLTA!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeile todella kiihottavaa anaalikuulaa, joka tuo nautinnollisen täyteyden tunteen! Tämän innovatiivisen anaalitapin sisällä on metallikuula, joka painaa suolen seinämiä eri kohdista tuoden samalla täyteyden tunteen painon kautta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Aloittelijallekin sopiva linjakkaasti muotoiltu, kapealinjainen ja imukupillinen silikoninen anustappi on vaan niin ihana! Tämä sekä naisille että miehille sopiva anustappi on helppo laittaa sisään keilamaisen muotoilunsa ansiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kimmoisa ja juuri sopivankokoinen tekopenis nautinnolliseen tuplapenetraatioon. Tekopenis pujotetaan siinä olevien kahden renkaan avulla peniksen juureen ja kivesten ympärille. Renkaat puristavat nautinnollisesti ja tekevät erektiosta kovemman.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Värisevä eturauhaskiihotin on mahtava miehen P-pisteen eli prostatan kiihottamiseen! Kapean kokonsa ja varren sopivan joustavuutensa ansiosta tämä moottoroitu eturauhaskiihotin sopii erityisesti vähemmän peppuleikkejä harrastaneelle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukkaan ZENN-tuotemerkin anaalisuihkusetti on anaaliseksiin ja peräsuolen puhdistukseen tarkoitettu puhdistussetti. Anaalisuihkulla voidaan puhdistaa kätevästi myös tekovaginat, masturbaattorit sekä seksinuket!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kolmella pallolla varustettu anaalisauva tarjoaa asteittain voimistuvan ja nautinnollisen kokemuksen. Erikokoiset pallot luovat etenemisen tunteen, jossa jokainen vaihe lisää stimulaatiota ja auttaa kehoa mukautumaan rauhallisesti sekä miellyttävästi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin jämäkät, kestävät ja hyväntuntuiset anustapit tuovat iloa ja nautintoa kenelle tahansa. Setissä on kolme erikokoista, silikonista valmistettua tappia. Nämä anaalitapit sopivat sekä aloittelijoille...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Renegade Eturauhaskiihotin & penisrengas combo on huippulaadukas, sileäpintainen sekä vesitiivis nautinnon tuottaja. Pullea (paksuus 3,8 cm) eturauhaskiihotin stimuloi eturauhasta laajalta alueelta samalla kun kimmoisa ja venyvä penisrengas puristaa penistä pitäen erektion voimakkaana.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä upea käsin valmistettu XL-kokoinen Infernal Pearl anaalitappi on fantasiamaailman innoittama design-tuote, jonka muotoilu on saanut vaikutteensa lohikäärmeen ja liskon sulavalinjaisista muodoista. Sen pinta hohtaa helmiäishohtoista lilaa sävyä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Silikoninen G - Stuck -anaalitappi tarjoaa turvallisen ja mukavan tavan nauttia anaalistimulaatiosta. Silikoni on erityisen suosittu materiaali anaalitapeissa, koska se on aina huoneenlämpöinen, joustava, kestävä ja helppo puhdistaa. Kaunis...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Metallic Glam -sarjan kaunis helmiäisen värissä hohtava silikonista valmistettu anaalitappi sopii kokonsa ja muotoilunsa ansiosta niin kokeneemmille anaali-ilottelijoille kuin aloittelijoillekin. Laadukas ja kestävä tappi on varustettu leveällä turvakannalla...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Palos eturauhaskiihotin tarjoaa puristusta peniksen tyveen ja mukavaa stimulaatiota prostataan, anaaliin sekä välilihan alueelle. Tyylikäs, maskuliininen ja laadukas kiihotin kutkuttaa herkimpiä kohtiasi nautinnollisesti ja ihanan monipuolisella tavalla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pumppaa beibi, pumppaa! Tämä monikäyttöinen ja miellyttävän pehmeästä silikonista valmistettu ZENN:in pumpattava anaalivibraattori sopii vaikka ja mihin. Se passaa niin anaali- kuin emätinkäyttöön...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihastuttavan monipuolinen, taipuisa, kolmesta erikokoisesta pallosta muotoillut ja moottoroitu anaalitappi tuottavat nautintoa monella tavalla. Tässä anaalitappivibraattorissa yhdistyvät anaalihelmien sulkijalihasta stimuloiva ominaisuus kuorrutettuna nautinnollisilla värinöillä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!