Anaaliseksi tarkoittaa anaalialueen seksiä, eli anuksen hyväilyä ja kiihottamista eri tavoilla. Anaaliseksi voi olla melkoinen tabu, mutta sitä ei todellakaan kannata häpeillä, vaan ottaa ilo irti peppuseksistä.
Faktat puhukoot puolestaan: pepussa eli peräaukossa ja anaalialueella sijaitsee valtava määrä hermoja.
Alueen lihakset ovat myös yhteydessä sukuelimiin. Niinpä anaaliseksissä anusalueen hyväily ja anuksen kiihottaminen voivat tuoda uudenlaisia, voimakkaita ja erittäin miellyttäviä tuntemuksia.
Erilaiset seksilelut, anaaliseksivälineet ja liukasteet voivat tehdä anaaliseksistä paljon hauskempaa ja miellyttävämpää.
Rohkeasti mukaan anaaliseksiin!
Moni nainen ja mies nauttii anaaliseksistä, mikä ei ole ihme, sillä peräaukko on hyvin erogeeninen alue. Peräaukkoa ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukuelimiin ja peräsuolta ympäröi paljon lihaksen liikkeitä aistivia hermopäätteitä.
Peräaukkoa hyväiltäessä, masturboitaessa tai anaaliyhdynnässä monet saavat myös orgasmin. Anaalin alueen stimulaatio tuntuu joidenkin miesten ja naisten mielestä erityisen hyvältä.
Peräsuoli kannattaa tyhjentää ennen peppuun työntymistä. Yleensä vessa on tähän hommaan hyvä paikka. Erilaisia tyhjentämiseen tarkoitettuja anaalisuihkuja ja -ruiskuja on saatavilla Kaalimadon verkkokaupassa.
Käytä intiimisuihkutteluun puhdasta vettä. Tällöin lämpötilaltaan kädenlämpöinen vesi on paras vaihtoehto. Ruiskuta noin desilitra vettä kerrallaan suoleen ja anna veden valua pois. Toista pari kertaa.
Kondomin käyttö on suositeltavaa anaaliseksissä, koska pieniä määriä ulostetta saattaa jäädä suoleen huuhtelusta huolimatta. Kortsun voi näppärästi kääräistä pois ja jatkaa rakastelua. Kondomi on tärkeää muistaa vaihtaa uuteen, jos yhdyntä jatkuu emättimeen.
Aloita sukupuolielimien, kehon ja peräaukon kunnollisella hyväilemisellä. Myös välilihan alue on hyvin erogeeninen.
Kokeile sormen viemistä peräaukkoon ja jos se tuntuu hyvältä, voit lisäillä sormia ja jatkaa hyväilemistä.
Myös suuseksi puhtaalle peräaukolle tuottaa osalle erittäin suurta nautintoa. Voit myös käyttää dildoa, anaalihelmiä, anustappia ja muita turvallisia seksivälineitä.
Peppuun työnnettävien esineiden kanssa täytyy olla tarkkana, että niistä löytyy kunnollinen stoppari eli että esine on alaosastaan levenevän kartiomainen, joita ovat esimerkiksi anustapit. Anaalitappeja ja -helmiä löytyy useita eri kokoja ja materiaaleja.
Aloittelijoille sopivia välineitä löydät täältä.
Anaaliseksi on miesten yleisimpiä seksifantasioita, osin anaaliaukon kireyden ja osin peppuseksin tabumaisuuden vuoksi. Ja naisen peppu kiihottaa, mikä ei ole mikään ihme, ovathan naisen pakarat visuaalisesti erittäin seksuaaliset.
Jos mies haluaa viedä peniksen naisen peppuun, niin aloita rauhallisesti hyväillen sormella peräaukkoa. Kun sulkijalihas on hieman rentoutunut, peniksen sisään vieminen ja anaalipano yleensä onnistuu.
Yksi vinkki on, että penistä voi pitää paikallaan niin, että se asettaa kevyen paineen sulkijalihakseen. Jos malttaa olla paikoillaan näin, sulkijalihas rentoutuu ja peniksen työntäminen peräaukkoon helpottuu.
Myös miehet pitävät paineen ja täyttymisen tunteesta, kun peräaukkoon työnnetään sormi tai esine. Anaaliseksissä liukastetta tulee ja kannattaa käyttää runsaasti.
Seksuaalisuudessa on aina tärkeää toteuttaa sitä, mikä kullekin ihmiselle on ominta ja jonka kokee seksissä itselleen hyväksi.
Peräaukkoon kohdistuva seksi eli anaaliseksi ja erityisesti anaaliyhdyntä puhututtaa varsinkin parisuhteessa eläviä naisia.
Varsin yleinen tilanne on se, kun kumppani haluaisi yhdyntää pepun puolelle, mutta nainen joko kokee asian hyvin vastenmielisenä, tai voisi periaatteessa peppuseksiä kokeilla, mutta se pelottaa.
Takapuoleen kohdistuva seksuaalinen kiihottaminen ja yhdyntä eivät ole kaikkien mieleen ja se on ok. Jos parisuhteen toinen osapuoli kokee jonkin seksuaalisen kanssakäymisen muodon epämiellyttävänä eikä halua sitä toteuttaa, ei kumppani saa häntä siihen pakottaa. Asia vain on niin! Jokainen saa päättää omasta kehostaan ja siitä mihin sitä käytetään ja mihin ei.
Entäs sitten ne, jotka voisivat anaaliseksiä noin niin kuin periaatteessa kokeilla, mutta ajatus siitä pelottaa niin vietävästi? Tässä hieman faktaa anaaliseksistä yleensä ja muutamia vinkkejä kuinka peppuseksin maailmaan tutustuminen olisi helpompi aloittaa.
Peräaukko ja sen lähiseutu ovat hermotukseltaan sukupuolielinten kaltaisia ja tätä aluetta ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukupuolielimiin. Ei siis ihme, että anaaliseksiä harrastavat henkilöt vannovat sen nimeen.
Anaalialueen hyväily ja anaaliseksi voivat tuottaa voimakasta seksuaalista mielihyvää. On kuitenkin hyvä muistaa, että tuntemukset ovat hyvin yksilöllisiä.
Usein omat asenteet saattavat tehdä ajatuksenkin anaalin alueeseen kohdistuvasta hyväilystä ja peräaukkoon työntymisestä inhottavan asian.
Toisinaan olisi hyvä tutkiskella omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan ihan vaan sen vuoksi, että päästämällä irti tabuistaan voisi tehdä oman elämänsä nautinnollisemmaksi ja parisuhteen seksin mielenkiintoisemmaksi ja nautinnollisemmaksi - ilman syyllisyyttä.
Eli jos rohkeutta ja seikkailumieltä riittää, kannattaa anaaliseksiä kokeilla. Jos penetroiva anaalipano ei ole se juttu, voi jokin muu pepun alueen kiihottaminen silti olla todella nautinnollista. Tuntemukset saattavat olla yllättävän voimakkaita. Ja mikä parasta, erittäin nautinnollisia.
Peräaukon kanava on noin kolme senttiä pitkä limakalvoputki. Sen ulommassa osassa on tahdonalainen rengaslihas, jonka supistusta voi tietoisesti lisätä vai höllentää. Sisemmän osan ympäröi tahdosta riippumattoman hermoston alainen rengaslihas, jonka aukeamista säätelee paljolti tunteet.
Pelko, jännitys ja ahdistus saavat tämän lihaksen supistumaan voimakkaasti. Kuitenkin pitkäaikainen rengaslihaksen sopiva venytys saa sen lopulta venymään ja peräaukon kanava aukeaa.
Peräsuoli avautuu peräaukon kanavan jälkeen sisäpuolelta ja suuntautuu kohti napaa. Sen limakalvo on ohutta eikä siinä ole kipu- tai tuntoaisteja. Tosin emättimen seinämä on välittömässä läheisyydessä, samoin peräsuolen kautta voi koskettaa miehen eturauhasta ja välilihaa. Tällä alueella on niin miehellä kuin naisellakin seksuaalisesti herkkä alue ns. G-piste. Peräsuoli tekee sitten mutkan taaksepäin kohti selkärankaa.
Peppuun ja sen lähialueeseen tutustumisen A ja O on vapaaehtoisuus, rentoutuminen ja rauhallinen aloitus. Parisuhteessa kumppanin tulee siis olla mukana vapaaehtoisesti, ei toista miellyttääkseen.
Anaaliseksikin on asia, jossa hiljaa hyvä tulee ja jossa ensikertalainen voi halutessaan tutustua omaan peppuunsa kaikessa rauhassa yksin ennen kuin kumppani päästetään mukaan. Anaaliyhdyntä vaatii malttia ja yhteisymmärrystä.
Peräaukossa ja sen ympärillä ei ole luonnollista liukkautta, joten tämän alueen hyväilyssä liukuvoide on ehdoton juttu.
Voit käyttää erityisesti anaaliseksiin tarkoitettuja liukuvoiteita, jotka ovat hieman paksumpia ja täyteläisiä. Valikoimistamme löytyy myös anaalialuetta rentouttavia sekä tuntemuksia voimistavia tuotteita, jotka löydät täältä.
Ensin voi itse hyväillä ja painella liukuvoiteen kanssa peräaukon seutua ja reunoja. Kynnet kannattaa leikata lyhyiksi ja viilata reunoilta sileiksi, jotta ne eivät satuta herkkiä alueita. Halutessaan voi laittaa ohuet kumihanskat käteen. Tämä asia on kuitenkin yksilöllinen. Pitkien kynsien omistaja voi osata liikutella sormiaan taitavasti niin, ettei kynsistä ole haittaa.
Peräaukon hyväily ja painelu rentouttavat lihakset yleensä muutamassa minuutissa, jolloin sormen voi työntää sisälle peppuun. Rengaslihaksen painelu ja venyttäminen peräaukon sisäpuolelta ympäriinsä voi tuntua nautinnolliselta.
Ennen peräaukkoon sisään menemistä kannattaa huolehtia, että suoli olisi mahdollisimman tyhjä. Peppuun tutustuminen kannattaa tehdä ulostamisen jälkeen.
Kaalimadosta on saatavilla helppokäyttöisiä ja hygieenisiä anaalisuihkuja. Niitä voidaan käyttää peräsuolen tehokkaaseen ja hellävaraiseen huuhtelemiseen.
Anaaliseksin harrastajat voivat käyttää anaalisuihkuja ja niin kutsuttuja tappeja, joiden sisälle laitetaan vettä myös yhtenä nautinnollisena peppuseksileluna. Lämpimän veden paineella suihkuttaminen peräaukkoon voi tuntua erittäin kiihottavalta.
Huolellisinkaan suolen tyhjentäminen ei kuitenkaan takaa, etteikö siellä voisi olla hieman ulostemassaa. Jos ajatus ulostemassan joutumisesta sormeen, penikseen tai seksileluun tuntuu inhottavalta, voi asiaa lieventää laittamalla kumihanskan käteen ja kondomin peniksen tai lelun päälle. Käytön jälkeen hanskan tai kondomin voi sitten rullata nopeasti pois ja heittää roskikseen.
Miehellä peräaukon etupuolella on tunnettavissa eturauhasen tiiviimmän tuntuinen pehmeä kudos ja naisella taas emättimen etuseinä, joka myötäilee sitä painettaessa.
Miehen ns. G-pisteeseen pääsee käsiksi vain peräaukon kautta. Jotkut miehet ovat raportoineet erittäin voimakkaista orgasmeista, joita he ovat saaneet pelkästään eturauhasen aluetta stimuloimalla. Siis ilman, että penistä edes kosketaan.
Miehen nautintoon suunnitellut eturauhaskiihottimet on muotoiltu niin, että ne osuvat eturauhasen alueeseen peräaukon kautta. Mies voi käyttää näitä välineitä yksin tai kumppani voi hyväillä niillä miestä.
Kun on työntänyt yhden sormen peräaukkoon ja olo tuntuu mukavalta, voi sitä laajentaa vähitellen työntämällä sinne toisen sormen tai käyttämällä anustappia.
Anaalitappia käytettäessä kannattaa aluksi valita mahdollisimman kapea malli. Peppuun ei saa työntää mitä tahansa seksilelua tai muutakaan esinettä. Väline, jossa ei ole ns. kaulusta tai kantaa voi solahtaa sisään peppuun. Mitään särkyvää esinettä ei tule myöskään laittaa sisälle peräaukkoon. Anaalitappi on turvallinen valinta, koska ne laajenevat ulospäin ja niissä on leveä kanta.
On hyvä muistaa, että liian nopea peräaukon avaaminen tuottaa kipua. Peräaukon tiukkuus on myös yksilöllistä, samoin kuin anaalikanavan kipuherkkyyskin. Siis rauhallinen eteneminen ja runsas liukasteen käyttö edesauttavat onnistuneen ja nautinnollisen kokemuksen. Liukuvoide auttaa tässä asiassa aina.
Myyttinen anaaliorgasmi on monen suureksi iloksi aivan toista maata kuin yksisarviset ja isojalat: niin mies kuin nainen voi saada orgasmin anaalin kautta, ja jopa helposti!
Miehen anaaliorgasmi saavutetaan pääasiassa eturauhasta stimuloimalla. Kiihotukselle herkkä prostata antaa omistajalleen erittäin voimakasta nautintoa, ja kyllä, juuri niitä peppuorgasmeja.
Naiselle anaaliorgasmi toteutuu luonnollisesti eri tavalla, sillä pelissä on eturauhasen sijaan muita kiihotuksen kohteita. Anaaliseksi stimuloi emättimen seinämää ja asennosta riippuen myös tunnettua G-aluetta.
Kaikille sukupuolille anaalin vuorottainen venyttäminen ja supistuminen voivat tuottaa niin voimakasta nautintoa, että anaalin kautta saatu orgasmi yllättää jopa ensikertalaisen!
Kumppanin kannattaa rentouttaa peräaukon seudun lihakset hyväilemällä liukastetulla sormella edellä mainitulla tavalla. Vähitellen voi mukaan ottaa halutessaan anustapin. Jos kumppani haluaa yhdyntää peräaukkoon ja edessä on odotettu anaalipano, tulee tämäkin tehdä hyvin rauhallisesti ja kuunnellen toisen tuntemuksia.
Jos tuntuu kipua, on pysähdyttävä ja odotettava tai vetäydyttävä takaisin. Paras puristus peräaukossa on n. 3 cm matkalla ja sen jälkeen suoli on väljä ja ontto. Peppuseksissä on tärkeää muistaa hyvä hygienia.
Anaaliseksissä käytettyä välinettä, sormea tai penistä ei saa siis ilman pesua laittaa emättimeen. Kaikista varminta on pitää pepussa ja emättimessä käytettävät lelut erikseen. Tai sitten suojata väline kondomilla, jos haluaa käyttää sitä pepun lisäksi myös emättimessä. Kaikki seksilelut kannattaa pestä heti käytön jälkeen.
Anaaliseksin muita apuvälineita tappien, anaalisuihkujen ja eturauhaskiihottimien lisäksi ovat anaalipallot ja -helmet. Anaalikuulat ja -helmet ovat toisiinsa yhdistettyjä palloja, joiden toiminta perustuu sulkijalihaksen liikkeeseen ja supisteluun.
Anaalihelmistä ja -palloista laitetaan sisään peräaukkoon niin monta kuin tuntuu hyvältä. Anaalipallojen ja -helmien ulosvetäminen orgasmin hetkellä voimistaa sitä.
Anustappeja on saatavana myös moottoroituina tai pumpattavana. Pumpattavat anustapit ovat miellyttävä tapa aloittaa peppuseksiin tutustuminen, pumppaamalla voi säädellä tapin kokoa.
Tappien käyttö voimistaa myös peräaukon hermoston ja lihaksiston seksuaalista herkkyyttä.
Anaalitappi on kokeilemisen arvoinen myös emätinyhdynnän aikana. Yhdyntäliike saa tapin liikkumaan peräaukossa, mikä lisää naisen kiihotusta.
Mies kokee yleensä mielihyvää, kun pepussa oleva tappi ikään kuin tiukentaa emätintä. Anaalitappi voi myös hangata miellyttävästi emättimessä liikkuvaa penistä.
Anustappeja on saatavilla monen kokoisia ja muotoisia. Eri värejä ja materiaaleja on runsaasti tarjolla. Aloita jännittävä seikkailu anaaliseksin maailmassa!
Hän saapui ketunhäntä kainalossa... (jossa se ei tosin pysynyt kovin kauaa, kunnes se löysi tiensä muualle). Vanha sanonta saa nyt aivan uudenlaisen merkityksen!
Päästä sisäinen eläimesi vapaaksi ja aseta hännällinen anaalitappi itsellesi silitettäväksi.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ouch brändin raikkaan vihreässä värissä hehkuvat silikoniset anustapit ovat laadukasta silikonia, sileäpintaisia sekä taipuisia. Pakkauksessa on kolme erikokoista imukuppikannalla varustettua anaalitappia...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihastuttavan elastiset ja juurestaan hyvin taipuisat, kehon anatomiaan hyvin mukautuvat, monipuoliset ja moottoroidut anaalihelmet tuottaa nautintoa monella tavalla! Sametinpehmeä, silikonipintainen ja tyylikkään violetti anaalihelmivibraattori on päästään suippo ja kartion mallinen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sormi pepussa on hyvä mutta "vibrasormi" on parempi, jopa täydellinen! Siron kokonsa ansiosta tämä hyvin muotoiltu ja moottoroitu anustappi sopii hyvin myös aloittelijoille.
Moottoroidun anaalitapin hieman kaartuva varsi muodostuu kolmesta pallukasta ja se stimuloi anaalia ihanan nautinnollisesti.
SONO eturauhaskiihottimen erikoisuus on kivesten juureen kietoutuvat välilihan KIIHOTUSSARVET! Tämä voimakkaasti muotoiltu eturauhaskiihotin värisee kymmenellä eri tavalla.
SONO P-Spot Vibrator Nr 65 stimuloi anaalia...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Koe jotain uutta ja jännittävää: pompi riemusta tämä anustappi pyllyssäsi ja se penetroi Sinua! Kyllä vaan, tämän mukavan kokoisen ja pinnaltaan silkkisen sileän anustapin sisällä olevat kuulat liikkuvat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Red Room -henkiseen pakkaukseen pakattu seksivälinesetti on tyylikäs ja todella eroottinen. Pareille suunnattu seksivälinesetti sisältää laadukkaan, värisevän eturauhaskiihottimen, satiinisen sidontaliinan, seksinopat...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Star Fucker -Beaded anaalitappi on kärjestään kapeampi kuin varresta, joten se sujahtaa anaaliin kuin itsestään. Anaalitappi koostuu kahdesta erikokoisesta pallosta ja näiden yläpuolella olevasta, suippokärkisestä kartiosta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Pisaranmuotoinen, pieni anustappi ja siihen kiinnitettävä joustavasta silikonista valmistettu penis-kivesrengas tuo lisänautintoa puristamalla peniksen tyveä ja kiveksiä. Rengasyhdistelmä antaa myös erektiolle kestävyyttä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaalipallolla varustettu penisrengas on 100% ruostumatonta terästä. Jämäkkä metallinen penisrengas asettuu paikalleen napakasti ja vahvistaa erektiota.
Anaalipallo painuu liukuvoiteen avulla ihanasti paikalleen tuottamaan venyttävää nautintoa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas anaalitappisetti on ihanteellinen, kun haluat tutustua ja päästä osaksi peppuseksin iloja ja saloja. Pakkauksessa on viisi erikokoista silikonitappia, joiden avulla voit hellävaraisesti totuttaa sulkijalihasta anaaliseksiin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tom Of Finland tuotesarjaan kuuluva anaalivibraattori vaikuttaa ja vakuuttaa neljällä muhkealla pallollaan sekä silkinsileällä pinnallaan. Suloisesti viidellä eri tavalla värisevä herkullinen ja laadukas anaalivibra antaa nautinnollisia tuntemuksia sulkijalihakseen vibraa liikuteltaessa sisään ja ulos.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Suloisesti suriseva, peniksenmuotoinen Tom Of Finland -vibraattori soveltuu anaalin hyväilyyn mitä mainioimmalla tavalla! Silkinsileästä ja hygieenisestä silikonista valmistettu anaalivibraattori sopii ensi kertaa anaalipenetraatiota kokeileville kokonsa ansiosta hyvin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Ihanan värikäs ja joustava anaalitappi tuo hymyn huulille! Pirteän Wooomy-sarjan anaalitappi on valmistettu kestävästä, hygieenisestä ja hyväntuntuisesta silikonista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Perus anaaliseksin voi muuttaa hauskaksi puppy-leikiksi ja näin tutustua anaaliseksiin hieman rennommalla otteella. Laadukkaasta silikonista valmistettu hännällinen anaalitappi on vesitiivis ja helposti puhdistettava.
Anaalitapin levein kohta on paksuudeltaan 3,4 senttiä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Luksusta peppuseksiin! Kullanvärinen metallinen anaalitappi näyttää ja tuntuu hyvältä! Solakkalinjainen ja jämäkkä, ruostumattomasta teräksestä ja alumiiniseoksesta valmistettu painavahko (79g) anaalitappi sukeltaa näppärästi ja nopeasti anaaliin.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeneemmille anaaliseksin harrastajille on tarjolla nyt aivan uudenlaisia kokemuksia! Y-kirjaimen mallinen, levittävä anaalitappi venyttää anaalia todella voimakkaasti, leveyssuunnassa jopa 7,5 cm. Tämä värisevä anustappi ei jätä mitään arvailujen varaan...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nautinnollinen ja laadukas anaalikäärme anaaliseksiin. Saumaton, äänetön, hajuton, moottoriton, vesitiivis ja ah niin laadukas anaalikäärme vakuuttaa pituudellaan! Sivele pintaan vesipohjaista liukuvoidetta ja tee seksihetkistäsi hetkessä aivan uudenlaisia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tässä on juuri sopiva seksiväline anaalifetisistinen tuote BDSM-konkareille. Ontto, jopa 2,5 cm sisähalkaisijaltaan oleva hopeanvärinen, metallinen ontto anustappi sallii monenlaista anaaliseksin saralla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Sly Sprinkle -anaalisuihkusetti putsaa paikat putipuhtaaksi ja pian olet jo valmiina anaali-ilotteluihin! Setti sisältää kaksi erikokoista anaalisuihkupäätä sekä pitkän, notkean suihkuletkun.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!