Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!
Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
Jouluajan toimitukset. Lue lisää!  
Annun palsta
Hei Annu Olemme olleet yhdessä aviomieheni kanssa vähän alle viisi vuotta. Seurustelumme aikana mieheni kertoi minulle ettei hänellä ole ollut aikaisempia seurustelusuhteita ennen minua. Hän ei myöskään ollut harrastanut seksiä kenenkään kanssa aikaisemmin. Ajattelin tuolloin että tämä ei ole ongelma, koska tulimme muuten hyvin toimeen ja arvostan häntä ihmisenä. Uskoin myös siihen, että ajan kuluessa mieheni saadessa 'kokemusta' seksistä', hänen oma luottamuksensa kasvaisi ja hän uskaltaisi myös itse tehdä aloitteen seksiin. Näin ei ole kuitenkaan käynyt ja näin ollen emme harrasta seksiä ellei se tule minun aloitteestani. Olemme harrastaneet seksiä ehkä noin 12 kertaa viiden vuoden sisällä. Tämä on vuosi vuodelta nakertanut itsetuntoni, mikä on nykyään lähes olematon. En tunne enää itseäni naiselliseksi tai haluttavaksi. Olen alkanut inhoamaan omaa ruumistani ja koen kamalaa alemmuuden tunnetta, silloin kun tyrkytän itseäni miehelleni. Tämä asia on tuottanut minulle ahdistusta siksi, että ennen miestäni minulla oli aivan normaali, viriili seksielämä ja en ole koskaan joutunut ns. kerjäämään miesten huomiota, puhumattakaan seksistä. Olin tottunut siihen, että tilanne oli enemmänkin toisin päin. En oikein enää tiedä kuinka tästä jatkaisin...olen kuitenkin vasta kolmenkympin alkupuolella ja välillä tilanne on käynyt niin ahdistavaksi, että ottaessani alkoholia juon itseni 'melkein hengiltä'. Silloin minulle tulee ylilyöntejä, mutta onneksi juon harvoin, koska olen tietoinen siitä kuinka se vaikuttaa minuun. Pahinta on se, että ottaessani alkoholia huomaan, että haen niin sanottua ' miespuolista hyväksyntää'. En ole vielä koskaan pettänyt miestäni, vaikka tilaisuuksia olisi ollut, koska jotenkin tiedän sen, että jos ylitän tuon rajan niin paluuta ei ole. En halua elää kaksoiselämää. Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tästä asiasta useaan eri otteeseen ja mieheni vastaus on ollut aina sama eli hän lupaa yrittää tehdä aloitetta jatkossa, mutta käytännössä hän ei ole tehnyt aloitteita ja hän on lähinnä 'haudannut asian maton alle'. Olen myös pyytänyt häntä lähtemään parisuhdeterapiaan, mutta tästä hän on kieltäytynyt jyrkästi. Olen myös yrittänyt kertoa hänelle, millaista alentavuuden tunnetta koen siitä, että joudun ns. tyrkyttämään hänelle itseäni. Tämän lisäksi olen ilmaissut pelkoni siitä, että jonain päivänä pelkään pettäväni häntä. Kun olen kertonut miehelleni tästä pelosta, hän on lähinnä suuttunut ja sanonut, ettei tällaiset ukaasit ainakaan paranna hänen itsetuntoaan ja halua yrittää tehdä aloitetta. En tiedä kuinka kauan enää jaksan elää tässä avioliitossa, koska suhteemme ei ole parisuhde vaan lähinnä elämme kuin sisko ja veli.Koen, että olen tehnyt kaiken mitä pystyn, mutta nyt alkaa keinot olla vähissä. Olisiko sinulla antaa jotain neuvoja? Hei,
On ymmärrettävää, että olet ahdistunut ja turhautunut tilanteesta. Kirjoituksesi perusteella olet asian kanssa melkoisessa pattitilanteessa. Kaikesta huolimatta on hienoa, että olet keskustellut miehesi kanssa asiasta ja olet itse valmis tekemään asioiden eteen jotakin. Jos keskusteluyritykset kotona eivät tuo tulosta, eikä miehesi edelleenkään suostu lähtemään terapiaan, suosittelen, että varaat itse ajan pari- ja seksuaaliterapeutin vastaanotolta. Vastaanotolle voi aivan hyvin mennä myös yksin.

Esitän tässä sinulle muutamia kysymyksiä joita voit miettiä ensin yksin ja voit pohtia niitä myös ääneen miehesi kuullen. Keskustelua kotona on hyvä jatkaa, mutta ilman toisen syyttämistä, pelottelua ja uhkauksia.
Oletko kertonut miehellesi konkreettisesti miten toivot hänen tekevän aloitteen seksiin? Voiko olla, että miehesi ei osaa tehdä aloitetta seksiin? Olisiko mahdollista kertoa hänelle konkreettisia tapoja joilla hän voisi tehdä aloitteita? Pystyisittekö tekemään jonkinlaisen kompromissin asiassa? Esimerkiksi sinä annat jonkin sovitun vinkin kun haluat seksiä ja hän jatkaa siitä jollakin sovitulla tavalla? Toisaalta sinun on myös hyvä miettiä mitä itse ajattelet aloitteen tekemisestä parisuhteessa. Täytyykö miehen tehdä aina aloite seksiin? Kumman tulee tehdä enemmän aloitteita? Joissakin parisuhteissa vain mies tekee aloitteita seksiin. Tätä pidetään usein aivan normaalina. Miksi asia ei voisi olla myös toisin päin..?
Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi, mitä tapahtuu kun teet aloitteen seksiin. Lähteekö miehesi innoissaan mukaan ja onko rakastelunne sinusta hyvää sekä riittävän tyydyttävää?

On ymmärrettävää ja inhimillistä, että olet syyllistänyt itseäsi miehesi haluttomuudesta aloitteen tekoon. On kuitenkin aivan turhaa syyllistää itseäsi tästä asiasta. Sinun haluttavuutesi tai kauneutesi ei liity miehesi halukkuuteen millään tavoin. Kyse lienee jostakin muusta. Sinä olet edelleen seksuaalinen nainen joka on oikeutettu saamaan arvostusta, kunnioitusta ja hyväksyntää.

On vaikea sanoa mikä välillänne on pielessä. Onko kyse kommunikaation puutteesta? Kierteestä, joka on johtanut molemmilla tekoihin ja tekemättä jättämisiin jotka ovat sitten taas pahentaneet kierrettä. Fakta on, että parisuhteessa täytyy olla läheisyyttä ja parisuhteen seksiin/seksuaalisuuteen täytyy jättää tilaa sekä sitä tulee hoitaa. Toisaalta tilanteenne on päässyt jo aika pitkälle jossa sinä koet olevasi erittäin ahdistunut ja voi olla, että ette pääse omin neuvoin asiassa eteenpäin. Rohkaisen sinua varaamaan aikaa terapeutin vastaanotolta niin saat lisää neuvoja mitä tilanteessasi voisi tehdä. Suosittelen myös, että jätät alkoholin ottamisen nyt pois ja keskityt itsesi hoitamiseen ja siihen, että tilanteeseen saadaan jokin ratkaisu aikaiseksi.

Terveisin
Annu
19 / 31