Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
 
Annun palsta
Hei Annu,
Kiitos ihanasta palstastasi! Olen 22-vuotias nainen. Ongelmani on se, etten uskalla tehdä aloitetta seksissä enkä juurikaan puhua seksiin liittyvistä asioista miesystävälleni. Olemme seurustelleet jo lähes 6 vuotta, ja parin vuoden seurustelun jälkeen seksielämä lässähti. Seksiä on 1-3 kertaan kuukaudessa, aina täysin samalla kaavalla. Tahtoisin sitä enemmän ja eri kaavalla, mutta en tiedä mistä aloittaisin.

Olen aina ollut melko ujo, mutta hyvin seksuaalinen. Parin ensimmäisen vuoden ajan puhuimme seksistä miesystäväni kanssa melko avoimesti, mutta nyt sitä ei esiinny miehenkään puolelta, vaikka olemme muuten hyvin läheisiä. Muutama kuukausi sitten uskalsin tehdä aloitteen seksissä, mutta olo oli kauhea: jännitin niin että melkein tärisin ja sydän pamppaili rinnassa. Tahtoisin puhua miehelleni haluistani ja fantasioistani, mutta pelkään hänen näkevän minut perverssinä ja pelästyvän, tai että mies luulee ettei kelpaa minulle enää omana itsenään. Eniten pelkään sitä, että mies vain kohauttaa hartioitaan tyyliin "Aha, ihan sama" eikä kerro mielipidettään tai omista haluistaan.

En pysty kuvittelemaan olevani suhteessa, jossa ei olisi seksiä laisinkaan. Mistä minun kannattaisi aloittaa? Miten saisin seksiin ja siihen liittyvään jutusteluun lisää rohkeutta ja itsevarmuutta?
Hei,
On hienoa, että tiedostat sen mitä haluat. On totta, että molempia tyydyttävän ja hyvän seksin lähtökohtana on kumppaneiden välinen kommunikaatio sekä omien, seksiin liittyvien toivomusten ja halujen ilmaiseminen kumppanille. Toinen osapuoli ei voi lukea ajatuksia, joten jos haluaa jotakin, tulisi se ilmaista toiselle osapuolelle, tavalla tai toisella.

Kerroit, että puhuitte parin ensimmäisen seurusteluvuoden aikana seksistä melko avoimesti. Mitä tarvittaisiin, jotta tällainen tilanne palautuisi? Rohkaisen sinua pohtimaan tässä kohtaa mikä ominaisuus sinussa itsessäsi oli silloin toisin, kun seksistä keskustelu sujui paremmin. Ja miten voisit saada vahvistusta omassa itsessäsi tähän/näihin ominaisuuksiin.

Toinen seikka jota sinun kannattaa pohtia on se, mikä saa sinut ajattelemaan niin, että miehesi tyrmäisi aloitteesi seksiin. Tai miksi ajattelet niin, että miehesi pitäisi sinua perverssinä tms. jos kertoisit hänelle fantasioistasi? Ovatko nämä ajatuksesi sellaisia joita luulet tapahtuvan vai oletko todellisuudessa saanut mieheltäsi negatiivista palautetta aikaisemmin? Jos tunteesi perustuvat siihen, että luulet jotain tapahtuvan, kannattaa sinun miettiä mistä tällaiset ajatukset tulevat. Voivatko nämä ajatukset olla opittuja asenteita joita olet saanut lapsena tai nuorena? Sinun on hyvä muistaa, että sinulla on naisena yhtälailla, oikeus ilmaista omia fantasioitasi ja toiveitasi seksin suhteen kuin miehelläsikin. Kaikilla ihmisillä on fantasioita ja toiveita seksin suhteen. Nämä ovat useimmiten positiivisia, elämää rikastuttavia asioita joiden tarkoituksena on myös rikastuttaa parisuhteen seksielämää.

Kerroit, että teit aloitteen seksiin muutama kuukausi sitten. Vaikka jännitit, miten tilanne päättyi? Miten miehesi reagoi asiaan? Jos kokemus oli jännityksestäsi huolimatta positiivinen myös miehesi mielestä voisitko toistaa aloitteen uudelleen? Onnistuneet aloitteet seksiin tuovat lisää rohkeutta seuraavaan kertaan ja vahvistavat omaa itsetuntoasi.

Voisitko kokeilla avoimuutta seksiin liittyvissä asioissa pienin askelin? Ehdottaisit miehellesi jotain uutta, pikku hiljaa. Pilkot toiveitasi ja tavoitteitasi ikään kuin pieniin palasiin ja lähdet liikkeelle hitaasti. Voihan olla, että miehesi ottaakin uudet asiat ja rohkaistumisesi innostuneena vastaan. Voi olla, että hänkin rohkaistuu puhumaan omista toiveistaan enemmän kun sinäkin teet niin. Olisiko jostain seksiin, fantasioihin, rakasteluasentoihin, parisuhteen kommunikaatioon tms. liittyvästä kirjasta, artikkelista tai elokuvasta apua keskustelun aloitukseksi? Voisit hankkia jonkin em. jutun kotiin ja näyttää sen miehellesi. Tästä voisi viritä hedelmällinen keskustelu jonka avulla myös sinun olisi helpompi tuoda omia toiveitasi esille. Entä jos näyttäisit tämän kirjoituksen miehellesi tai hankkisit jonkin parisuhdepelin Kaalimato.com sivuilta?

Terveisin
Annu
17 / 31