Pariterapiassa koulutuksen saanut terapeutti keskustelee parin kanssa parisuhteen asioista. Pääasiassa parit hakeutuvat terapiaan kriisitilanteessa sekä kommunikaatiovaikeuksien vuoksi.
Ne voivat ilmetä esimerkiksi pitkään jatkuneena tyytymättömyytenä, rutiininomaisuutena, jatkuvina riitoina, uskottomuutena, kyvyttömyytenä puhua tunteista, toisen mitätöintinä, erilaisten arvomaailmoiden törmäyksinä, seksuaalivaikeuksina tai vaikkapa vieraantumisen tunteena. Myös työelämän paineet näkyvät herkästi parisuhteen ongelmina.
Seuraavassa lisää esimerkkejä asioista, jotka voivat aiheuttaa parisuhteeseen ongelmia ja jolloin voidaan hakeutua pariterapiaan:
Pariterapiasta voidaan hakea apua myös siihen, kuinka eroaminen voisi tapahtua siten, että se aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa lasten hyvinvoinnille. Joskus toinen hakee yksin apua siihen, kuinka voi päästä eroon uhkaavasta kumppanista tai jos toisella on erotilanteeseen liittyviä itsetuhoajatuksia.
Pariterapian alussa yleensä kartoitetaan parisuhteen tilannetta, minkä jälkeen pari miettii yhdessä terapeutin kanssa parisuhteensa suuntaa. Pariterapeutti ei määrittele terapian tavoitetta, mutta hänellä on tietoa toimivasta parisuhteesta, käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, parisuhteen vaiheista ja parisuhteen hoitamisesta. Tapaamisissa pyritään auttamaan molempia osapuolia tunnistamaan tapaansa olla suhteessa. Terapeutti auttaa paria avaamaan vaikeita ja puhumattomia asioita. Parin omia piilossa olevia motiiveja ja sisäisiä tarpeita pyritään tekemään tietoisiksi. Menneisyyden ratkaisemattomat ongelmat ja esimerkiksi lapsuudenkodista perityt toimintamallit usein heijastuvat jokaisen tapoihin toimi parisuhteessa.
Menneisyyttä tutkimalla pyritään löytämään nykyisyyttä varjostavat asiat ja taas tulevaisuuteen suuntaamalla mietitään yhdessä, mitä olisi mahdollista muuttaa, jotta elämä parisuhteessa tuntuisi paremmalta. Pariterapiassa pyritään tekemään tilaa parin toivomille asioille ja avoimelle keskustelulle. Pariterapiaan kannattaa hakeutua mieluiten jo silloin kun parisuhde ei ole vielä aivan solmussa. Näin estetään vakavampien vaikeuksien syntyminen.
Mutta vaikka tilanne olisi päässyt jo vakavaksi ja tuntuisi toivottomalta sekä eroaminen ainoalta vaihtoehdolta, suhteen selvittely on tärkeää. Selvitetyistä asioista voi oppia jotakin tärkeää ja vaikka lopputuloksena olisi eroaminen, se on yhteinen ratkaisu eikä samoja virheitä tarvitse toistaa uusissa ihmissuhteissa.
Muutosta parempaan ja lähemmäksi omaa kumppania saavutetaan vain, jos puolisot ovat motivoituneita itse näkemään vaivaa suhteensa ongelmien ratkaisemiseksi ja uusien näkökulmien etsimiseksi sekä uudenlaisten toimintatapojen kokeilemiseksi parisuhteessaan. Terapia voi auttaa paria ymmärtämään uudella tavalla keskinäistä vuorovaikutustaan.
Pariterapiaistunnon kesto on useimmiten 1½ tuntia. Asiakkaat voivat käydä myös erikseen terapiatapaamisissa. Tällöin tapaaminen kestää yleensä 45 min. Terapiatapaamisia on tavallisesti 2-4 viikon välein, mutta kriisitilanteissa joskus useamminkin. Pariterapian pituus määräytyy käsiteltävien asioiden luonteen, asetettujen tavoitteiden ja työskentelyn sujuvuuden sekä työskentelytavan perusteella. Joskus parisuhteen ongelma laukeaa jo yhdellä käynnillä, ja puolisot voivat sen jälkeen jatkaa asioista keskustelua keskenään. Usein kuitenkin parisuhteen ongelmien selvittely vaatii tiiviin pariterapiajakson. Pari ei sitoudu mihinkään vähimmäistapaamismäärään tullessaan pariterapiaan, mutta joskus prosessi kestää jopa vuoden.
Pariterapeutti voi käyttää keskustelun lisäksi työssään apuna esim. sukupuutyöskentelyä, piirtämistä, musiikkia ja "kotitehtäviä" istuntojen välissä. Pariterapeutilla on vaitiolovelvollisuus. Parisuhdeterapian onnistumisen kannalta on tärkeää, että molemmat puolisot ovat aina sovituissa terapiaistunnoissa mukana.
Terapeutti voi käyttää erilaisia teoriamalleja parisuhteen ongelmien kartoittamiseen ja selvittämiseen. Tällaisia malleja ovat mm. systeeminen perheteoria, behavioraalinen pariterapia, tunnekeskeinen pariterapia ja psykodynaaminen pariterapia.
Useimpien tutkimusten mukaan pariterapia voi auttaa, ainakin tilapäisesti. Kaikkia tutkimuksia ei kuitenkaan ole tehty tiukimpien standardien mukaisesti. On myös epäselvää, voidaanko terapialla muuttaa onnettomat parisuhteet osapuolia tyydyttäviksi ja ovatko vaikutukset pysyviä. Behavioraalinen pariterapia ja tunnekeskeinen pariterapia ovat osoittautuneet kontrolloiduissa tutkimuksissa paremmiksi kuin se, ettei tehdä mitään. Yhdysvaltalainen psykologijärjestö, American Psychological Association on hyväksynyt behavioraalisen pariterapian ”vakiintuneena” ja tunnekeskeisen pariterapian ”mahdollisesti tehokkaana” terapiana. Eräät analyysit puoltavat kognitiivis-behavioraalisen pariterapian ja systeemisen perheterapian arvoa.
Joissakin tutkimuksissa on herännyt epäily siitä, ovatko kaikki behavioraalisen tai tunnekeskeisen pariterapian komponentit tarpeellisia sekä siitä, toimivatko nämä menetelmät taustalla olevien teorioidensa esittämällä tavalla.
Parien tilanne pysyy yleensä hyvänä puolen vuoden ajan, mutta usein vuoden tai kahden päästä tulee takaisku. Neljän vuoden seurantatutkimuksessa, joka on tähän asti tehdyistä tutkimuksista pitkäaikaisin, tutkijat havaitsivat, että 38 % behavioraalista pariterapiaa saaneista pareista oli eronnut. Joissakin tapauksissa, etenkin kun pari eroaa sovinnossa, lopputulos voi olla molempien osapuolten kannalta hyvä. Tuore kahden vuoden mittainen seurantatutkimus osoitti, että parit, joiden toinen osapuoli kärsi masennuksesta, hyötyivät vuoden kestäneestä terapiasta enemmän kuin masennuslääkkeiden käytöstä. Lisäksi terapiaa saaneista pienempi osa keskeytti hoidon ennen aikojaan.
Toistaiseksi tiedetään vain osapuilleen, millaiset parit hyötyvät eniten pariterapiasta. Nuoret parit näyttäisivät joidenkin tutkimusten mukaan hyötyvän enemmän kuin muut. Yhden tutkimuksen mukaan parit hyötyivät enemmän, mikäli he olivat olleet kauemmin yhdessä. Toisen tutkimuksen mukaan taas pahimmista ongelmista kärsineet parit hyötyivät vähiten. Kolmannen tutkimuksen mukaan heteroseksuaaliset parit hyötyivät enemmän terapiasta, mikäli nainen oli perheen tärkein ongelmanratkaisija.
Kuten yksilöterapeutitkin, myös pariterapeutit käyttävät yhä monipuolisempia lähestymistapoja. Integratiiviiseksi pariterapiaksi kutsuttu menetelmä yhdistää tunteiden hyväksymisen behavioraalisiin strategioihin. Terapeutit pyrkivät myös soveltamaan erilaisia lähestymistapoja erilaisille pareille tai korostamaan kaikille terapioille yhteisiä piirteitä, kuten terapeuttista yhteistyösuhdetta.
Yhdysvaltain sosiaali- ja terveyshallinnon (United States Department of Health and Human Services) mukaan pari- ja perheterapiaan erikoistuneiden terapeuttien määrä on kasvanut nopeasti. Vuonna 1966 heitä oli 2 000, mutta tänä vuonna jo 50 000. American Association for Marriage and Family Therapy -järjestö on arvioinut, että yli 3 % koko Yhdysvaltain 57 miljoonasta avioparista käy vuosittain parisuhdeongelmien takia psykoterapiassa. Myös suomessa on pariterapiaan hakeutuvien parien määrä jatkuvassa kasvussa. Erityisesti loma-aikojen jälkeen nähdään kasvua pariterpiavastaanotoilla.
Raja psyykkisen hyvinvoinnin edistämisen ja terapian välillä tulee yhä häilyvämmäksi, kun koko ajan kehitetään ohjelmia, joiden tavoitteena on ehkäistä parisuhdeongelmia ja parantaa ihmissuhteita. Koska nykyisin ymmärretään yhä useammin, että emotionaaliset häiriöt ja käyttäytymishäiriöt saavat alkunsa ihmisten välisistä suhteista sekä yksilöistä, niin pariterapia tullee jatkossakin menestymään.
Lähteet:
Väestöliitto (https://www.vaestoliitto.fi/)